Tällaisessa blogissa jos jokin on kiinnostavaa, niin satunnaisuus. Olen nyt kahdeksannessa merkinnässä. Olen Japanissa kaupungissa Nagoya. En tiennyt mitään tämän nimisestä kaupungista, siksi valitsin sen. Se sijaitsee Aichin prefektuurissa, vaikka tästäkään en tiennyt mitään. Kuitenkin kaupunki on neljänneksi väkirikkain ja kolmanneksi väkirikkain kaupunkialue Japanissa. Kaupungissa pari miljoonaa, kaupunkialueella kymmenen.
Olen tiellä, jolla en näe nimeä. Tulen pienen liikkeenharjoittajan oven eteen, mutta en osaa sanoa mitään siitä, mikä paikka tämä on, voi olla ravintola tai ompelimo. Toisin sanoen minun on kirjoitettava uudella tavalla, omaksuttava uusi keinovalikoima. En tiedä, mitä mikäkin on, voin vain sanoa, miltä jokin näyttää.
Talot ovat todella siistejä, kulmikkaita ja ne vaikuttavat pieniltä. Näin on juuri tällä kohtaa, kaksi, korkeintaan kolme kerrosta, mutta kuin kerroksetkin olisivat erityisen matalia, vai vaikuttaako minusta vain siltä? Nyt näen ensimmäisen sellaisen rakennuksen, jonka osaan tunnistaa jotenkin japanilaiseksi – siis katon reunat taivutettu kulmista ylöspäin – mutta kuitenkin tämä näyttäisi uudelta. Ehkä tässä on pyritty perinnetietoisuuteen. Tiessä japanilaisia merkkejä. Miltä tuntuisi kävellä näillä kaduilla? Jalkakäytäviä ei juuri näytä olevan. Joka tapauksessa autot ovat hienoja. Nyt olen todella modernin, futuristisen talon edessä. Arkkitehtuuri on erikoinen: kulmassa kauas ulos töyntyvät porrastasanteet, tuovat mieleen stadionin tornin, mutta tietysti ne yhdistävät tässä vain kolmea kerrosta. Eniten ihmetystäni herättää pihalla oleva viritelmä, jonka päälle on parkkeerattu vierekkäin kolme autoa. Näyttäisi että alustan voi laskea alas maan alle kuin hissin. Onko siellä isompikin parkkipaikka näille autoille, vai jätetäänkö autot vain alas ja katto vetäytyy niiden päälle. Veikkaisin jälkimmäistä, miksi ei.
Jouduin heittämään itseni uudelleen kartalle täysin eri paikassa, kadotin paikan kun painoin vahingossa väärää nuolinappia. Asian Kitchen Namaste. Mutta kun astun lähemmäksi, kyltti on muuttunut. Nyt siinä lukee Asian Dining Naaaan. Tämä kuva on otettu 2015. Edellinen oli 2017, joten ensimmäinen tieto on lähempänä oikeaa, tosin tänä vuonna 2020 on suuri todennäköisyys, että taas jotakin muuttuu tai häviää. Vuosiluku vaihtuu jatkuvasti. Nyt olen vuodessa 2014. Tien molemmille puolille istutetut puut ovat kuin ainoastaan kuolleita rankoja. Talot ovat väriltään hillittyjä, katot tasaisia tai loivasti viistäviä. Mies kävelee koiran kanssa, katson häntä taaksepäin ja näen sumennuksen takaa, että hänellä on hengityssuoja ja koira on pieni, ei kaikkein pienin, valkoinen. Aurinko tulee heidän takaansa, penkalle heittäytyy heidän varjonsa, miehen pitkä varjo, koiran pieni varjo, joka ei ulotu penkalle asti. Tämä näyttää rauhalliselta seudulta, uneliaalta ehkä.
Kaikki on suoraa ja siistiä, ei roskan roskaa missään. Ihmiset ovat hullaantuneita autokatoksiin ja monenlaisiin ratkaisuihin tällä alalla: tämä on vain tulkintani. Tässäkin hieno metallin ja lasin rakennelma kaartuu auton ylle ja taustalla näkyy myöskin metallin kiiltoa uhkuva asunto. Nämä ihmiset eivät ole köyhiä, eivät voi olla. Mutta nyt tuli vastaan yksi piha ilman autokatosta. Ehkä hän tahtoo olla oppositiossa. Nyt näen kerrostaloja.
Nämä kerrostalot ovat viisikerroksisia ja niistä heijastuu kultainen ilta-aurinko. Vaikea saada selvää väristä, sillä aurinko tuntuisi ylivalottavan ainakin tämän lähimmän talon. Joka tapauksessa ne ovat vaaleita taloja. Näyttäisi että täällä parkissa on paljon autoja, joita en ole täällä nähnyt. En tiedä ketä tällainen voisi kiinnostaa, minua alkaa kiinnostaa yhä vähemmän. Mutta tämä ei johdu autoista tai maasta tai mistään. En vain millään jaksaisi kirjoittaa tätä blogia. Nyt tulen vihdoin romuläjän eteen. Asfaltissa tummia läikkiä, mitähän tähän on kaatunut? Tuossa melkein maan rajassa ilmastointilaite.
Tässä asfaltti on pesty tai aivan uusi, se kiiltelee kirkkaana (kuva 2019) ja aurinko jossakin talojen takana heijastuu siltä. Tuossa lukee englanniksi Dental Clinic. Nyt näen hieman jotakin puuston kaltaista, mutta kaikki lienee istutettua. Tässä kohtaa on korjaajia. Heillä on yksi pieni pakettiauto ja yksi pieni lava-auto, molempien takaosissa korjaustavaraa, pakettiauton takaluuttu auki varusteiden ottamista varten. Näen asfaltissa heijastuksia autokatosten rangoista ja erilaisista kaiteista.
Kyllä, tällaisia on enemmänkin. Taas voimakkaasti ulkonevat porrastasanteet ja hissilaitteet, arvatenkin autoille vaikka niillä ei nyt ole autoja. Tuolla näen tavaratalon näköisen paikan. Tuossa talossa katto on monessa tasossa, ja tuossa yhden tason kahden ulokkeen välissä viisto parveketasanne. Mutta talo on tehty tiilistä, joiden punainen väri on vaaleampi kuin Meksikossa tai Washingtonissa. Tässä on toinen tiilitalo, josta voisin sanoa samaa. Tuossa näen viisi rakennusmiestä lounaalla tai välipalalla, tauolla. Tiedän että ovat rakennusmiehiä, koska he istuvat paketoidun talon edessä rakennustarvikkeiden keskellä. Rakennuksen edessä, miesten kummallakin puolella on kehikkoja ja lujan näköisiä säkkejä erilaisia jätteitä varten. Jätteiden nimet ovat myös englanniksi, oikeastaan teksti on englanniksi suuremmalla kuin japanilainen teksti: mixture, paper, gypsum boards, mixture, wood ja niin edelleen. Miksi näiden täytyy olla englanniksi, onko täällä paljon vierastyövoimaa, joka ei osaa lukea japania?
Nyt näen näitä kuuluisia japanilaisia automaatteja. Ne ovat ilmeisesti kaupan edessä, eivätkä näyttäisi sisältävän muuta kuin juomia ja savukkeita. Tässä tienlaidassa mies sitoo kiinni jotakin muovista pussia, josta en saa selvää mitä se sisältää, vaikka pussi on läpinäkyvä. En myöskään tiedä, onko hän mies vai nainen. Näen puolikkaan auringosta matalan talon takana, joka näyttäisi olevan puuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti