Ankara

Olen rinteessä. Joka puolella taloja. Nämä talot tuntuvat olevan ihan hienoja, tuolla alhaalla näkyy sellainen, mikä voisi olla yhtä hyvin Helsingissä. Kadun varressa, kiilautuneena jalkakäytävän ja pengerryksen väliin kasvaa pari puuta viheriöivine lehtineen. Alempana, tien vieren portailla varjossa istuu poika ja seisoo toinen. Heillä on reput selässään. Heidän yläpuolellaan kalteroidut ikkunat ja seinässä joku teksti. On olla huomaamatta lyhyt, varmaan vanhempi pitkäkaapuinen nainen, joka katsoo tieltä poispäin. Hänen takanaan on pari täyteen sullottua kassia. Hän on kääntänyt katseensa näistä kasseistaan, mitä hän tuossa seisoo? Minun jälkeeni pääsyä odottaa auto, kuljettaja puhuu puhelimessa. Yhdessä ikkunassa Turkin lippu. Ihmisiä kävelee kadulla laatikoiden ja kantamuksien kanssa. Talot ja infra siistin näköistä. Tässä taas yksi vanhempi nainen ja myös hänellä pitkä vaate, ruskea. Äitejä lastensa kanssa. Tulen kadulle, jossa on paljon pientä kauppaa, vaatekauppaa ja muuta. Kadun nimi on Mutlu, kadulle nostettu tarjousvaatteita.

Turkki, jossakin Adanan maakunnassa

Kun harrastan tällaista satunnaista matkailua, niin en ole kuitenkaan keksinyt keinoa löytää satunnaisesta kohteesta takaisin isoon karttanäkymään, jolloin voisin selvittää, missä oikeastaan olen. Nytkin jouduin pienellä kartalla vetämään näkymää niin kauas länteen päin, että karttaan tulee näkyviin edes maakunnan raja. Joka tapauksessa paikka on karua ja kuivaa aroa, pölisevät hiekkatiet halkovat matalaa heinikkoa. Tämä on hautausmaa. Hautapaikat näyttävät kovin vaatimattomilta, yhdessä näyttäisi olevan jopa aivan käsin kirjoitettu nimi. Monet haudat ovat kuin häkkejä: rautainen kehikko itse haudan päällä, metri kertaa kaksi.

Kaksi miestä kävelee perässäni. Toisella vanhemmalla suuret mustat housut, kauluspaidan päällä mustat liivit ja niin ikään musta pyöreä päähine. Toinen vähän nuorempi taas on pukeutunut tavalliseen tummanvihreään t-paitaan ja vaaleisiin housuihin. Astun eteenpäin ja oikealla matkan päässä näen kolmannen miehen katsovan minuun. Hän pikselöityy painaessani plussaa hänen kohdallaan. Seuraavassa kuvassa hän häviää. Menen takaisin ja katson häntä: harmaa järkähtämön hahmo, yksityiskohdat epäselvät. Kaukana kohoaa leveä vuoristo. Toisella puolella kukkuloita. Miksi juuri tämä paikka on päätetty kuvata? Alapuolellani näen miehen kävellessään kannattelevan panoraamakameraa. Hän on siis varta vasten tullut tänne, miehet ovat päästäneet hänet portista. Oliko tietoinen tästä, joka katsoo häntä aavikolta?

Tie loppuu. Kävelen taaksepäin sinne, mistä olen ilmeisesti tullut. Nyt miehet seisovat portin luona, ovat ilmeisesti päästäneet minut sisään. Nyt loppuvat kuvat myös tässä suunnassa, päättyvät portin eteen. Näen pienen ja karun kylän, matala minareetti pilkistää tuuhean puun takaa. En pääse tästä mihinkään. Kaksi autoa, sähkölinja.

Silmät kiinni minne sattuu

Satunnainen paikka 1

Hiekka leijailee. Aurinko kaiken yllä kasvanut muodottomaksi kameran linssissä. Sadevesikaivo, kuvaajan varjo, valkoisia autoja. Talot tien molemmin puolin kyljet kiinni kyljissä, kuten monessa paikassa. Kuvaaja noussut valkoisesta Peugeotista, miksi juuri tällä paikalla? Hänen ovensa on auki. Onko kohdalla hänelle jokin erityinen merkitys? Seinät täynnä tekstiä, jos minulta kysytään niin kieli on arabia, mutta voin yhtä hyvin olla väärässä. Tuossa pitkävaunuisen rekan kontti on ilman seiniä, pelkkänä luurankona, on matkalla jonnekin toisen rekan perässä. Nyt maisemassa erottuu kaksi miestä ja poika, miehellä pitkät valkoiset vaatteet, jotka on monella tässä osassa maailmaa. Mutta pojalla on punainen ja tummansininen vaatetus, tavalliset housut, ehkä tummat farkut ja pitkähihainen paita, melkein takin näköinen. Ehkä ei olekaan niin kuumaa, miltä näyttää.


Satunnainen paikka 2

Nyt olen jään päällä. Jään laidalla kohoaa korkea kallio. Sen vasemmalla puolella alkaa lähes oranssi hiekka, ehkä aurinko värjää sen. Jää näyttää vihreältä, täysin lumetonta. On oltava todella kuivaa. Tuolla näkyy korkeita voimalinjan mastojen näköisiä rakennuksia, jotka voisivat viitata öljyyn, mutta siitä en ymmärrä. Jään toisella puolella, horisontissa kohoavat korkeat vuoret. Maisema on käsittämättömän karu, kirkuvan värikäs. Jäät palavilla kallioilla. Tämä on Irkutskin alueella.

Dhaka, Bangladesh

Kadun nimi on Nurjahan. Heti näen 7 polkupyörävetoista rikšaa. Tuossa polkupyörällä kuljetetaan suuria vesipulloja. Nuori mies puristaa kahvaa jänteikkäällä kädellään. Kaikki liikkuu polkupyörillä, ihmisten lihaksilla. Sivukadulla lääkärikeskus (Institute of medical science, approved by the goverment of the People's Republic of Bangladesh). Tässä rikšan lavalla kulkee vihanneksia ja hedelmiä. Ne ovat tasaisella pinnalla ilman mitään aitausta tai koria, valmiiksi aseteltu myyntipöydän näköiseksi ja mies polkee, eivät ilmeisesti kuitenkaan putoile maahan. Kahdella samaan suuntaa kulkevalla miehellä pitkät nilkkoihin ulottuvat asut, toisella musta, toisella valkoinen ja vielä valkoinen päähine.

Kapean kadun laidassa hautakiven muotoinen pysty sementtilaatta, jossa lukee vain N-21. Sen vieressä roskaa ja kasvi, joka näyttää meidän suurelta huonekasvilta. Tie on kuvattu melko kauan sitten, vuonna 2013 ja tiehen on kirjoitettu liidulla Cricket Match 2012. Tämä on bengalien maa, kieli on bangla. Suurin osa muslimeja ja suurin osa elää maaseudulla omavaraistaloudessa. Alle puolet Suomen pinta-alasta, ihmisiä yli 160 miljoonaa. Dhakan väkiluku parikymmentä miljoonaa. Seinään on joku kirjoittanut isoilla, vänkyräisillä punaisilla kirjaimilla "love all girls and boys". Tässä maassa ei varmaan ole montaakaan ihmisetöntä näkymää, vaikka mistä sen tiedän? Monessa kadunkulmauksessa on kioski, joissa länsimaisten virvoitusjuomien mainoksia. Tässä riksan kyydissä suuri, raskas lautakasa. Maa on Dhakassa tasaista, ainakin näyttäisi siltä ja se mahdollistaa varmaan raskaat kuljetukset polkemalla ja työntämällä kärryissä. Tässä kolme, neljäkerroksisia taloja joiden sisälle sokkeloihin olisi mielenkiintoista päästä katsomaan. Siellä täällä avonaisia rautaisia portteja, avoimia ovia. Varmaan täälläkin ihmiset tahtovat elää ja toteuttaa itseään. Katson ylös. Taivaalla ohutta pilviharsoa sähkö- ja puhelinjohtojen hämähäkinverkon takana.

Ho Chi Minh

Circus Coffee and Tea. Vaatteita kuivumassa: punainen t-paita. Olen tänään ajatuksissani. Opettelen 3D-mallinnusta, siksi mielessäni on lähinnä muotoja. Joillakin tosiaan näen vietnamilaishatun ja tiedän joskus saaneeni sellaisen tuliaiseksi. En tiedä missä se on, ei ainakaan täällä. Jäänyt jonnekin edelliseen elämään. Se on siis sisältä ontto, alhaalta avonainen ympyräkartio. Mutta se ei ole aivan suora ympyräkartio, vaan kuitenkin yläosasta hieman tylppä. Sitä sanotaan myös riisinviljelijän hatuksi. Joskus niissä on kuvioita. Heikkolaatuisessa kuvassa matalaresoluutioisia vihanneksia, ehkä ananaksia. Nainen katsoo minua kääntyessään skootterilla. Hänellä on jalassaan ilmeisesti väljät mustat, valkokuvioiset kangashousut. Käännyn toiselle kadulle: karaoke. Nuoria miehiä, yksi ilman paitaa. Karaoken sisäänkäynti näyttää autotallilta, mutta avonaisen autotallin yläpuolella lukee suurilla kirjaimilla: Karaoke, ja jotain vietnamin kielellä. Vietnamin kieli kuuluu austroaasialaisiin kieliin.

Phnom Penh

Yhden lippalakissa lukee NY. Hän on mies, mutta ajaa naistenpyörällä, päällään mustat suorat housut, kauluspaita. Olkalaukku, jaloissaan sandaalit. Varjo tiessä, tie pölyinen, vaalea. Pyörässä tyhjä kori edessä. Roskia kadun laidassa, kerääntyneet jalkakäytävän reunan eteen. Pyöräilijän takana rengaskasa. On viritetty katos likaisesta pressusta, sen alla melkein näkymättömissä istuu nainen. Naisen vieressä tyhjä sininen tuoli ja valkoinen kanisteri. Kompura ja mies täyttämässä sillä skootterin rengasta. Kasa auton osia, pakoputkia, vanteita. Osia, joita en tiedä. Kadun kulmassa Suomen lippu, mutta epäilen, ettei se ole se, vaan joku saman oloinen logo, symboli. Pusseissa vaatteita tai muita liinoja, nainen istuu kasvomaski päällään. Hedelmiä ja nuoria miehiä.

Olen tullut hallin luokse, jonka sisällä monessa rivissä pelkkiä moottoreita. Ei uuden näköisiä, enkä oikeastaan tiedä mistä laitteista ne ovat. Skoottereilla ajavilla on monella kauluspaita. Sanoisin, että sininen lippu valkoisella pohjalla tarkoittaa jonkinlaista sairaalaa. Tässä lelukaupan ulkovalikoiman yllä Nokia Connecting people - mainoksella varustettu suojavarjo. Vastakkaisella puolella ravintola. Tässä kohtaa katua ylittää kaksi buddhalaista munkkia oransseissa kaavuissaan. Molemmilla on keltainen varjo suojana auringolta. En tiedä, onko tämä tie joskus ollut asfalttitie, mutta nyt se näyttää enemmän hiekkatieltä kuin asfalttitieltä. Mallinukkenainen läpinäkyvässä kopissa. Seinät pölyiset, naisella vaaleanpunainen pitkä mekko. Takana varjossa teksti: welcome. Mies polttaa tupakkaa muovituolin päällä, hänelläkin pitkä kauluspaita, mutta se on tumma ja likainen, jaloissa shortsit, paljaan sääret auringon paisteessa. Hieman edempänä pestään uutta, hienoa autoa.

Hammasklinikan logon vasemmalla puolella parveke, jolla on kuivumassa pienen lapsen vaatteita. Talonpätkä harmaata puuta, laudat irvistelevät joka suuntaan, ikkunan tilalla puinen ristikko. Elää täällä, tällainen elämä, mikäpä siinä. Köyhää ja meluisaa. Mutta voittajien elämä on kaikkialla samanlaista: urheiluautoja, avaria huoneistoja. Siirryn toiselle puolelle kaupunkia, jonnekin kaupungin laidalle. Nuori tyttö vetää perässään suurta ruosteista kärryä, jossa kaikenlaista rojua, päällimmäisenä punainen muovituoli. Jonkinlainen puoluetoimisto Cambodian People's Party. Siellä täällä varjoissa ihmisiä. Talot pieniä, mutta jossain on suuri tila, jossain talojen takana, tyhjä ja hiljainen. Tässä aikuinen mies vetää kärryä, siinä on hedelmiä, tai oikeastaan en tiedä mitä ne ovat.

Bãi Cháy

Bãi Cháy on Vietnamissa. Se on jonkinlainen rantaresortti. Luen että nimi tarkoittaa palavaa rantaa. Jännä juttu, että kun vien itseni kartalle, nimi tuntuu osuvalta. Olen jossakin rakennuspölyn keskellä ja kuva on jännän tummasävyinen, vaikka aurinko näyttäisi olevan korkealla, jotenkin todella tumman oranssi, valtavan pölyinen. Talojen välistä näkyy kaistale merta. Mutta talot itse ovat vain talojen luurankoja, ilmeisesti kaikki on vasta rakenteilla. Rakenteilla olevia taloja on paljon, vieri vieressä, tuossa rautainen kehikko, tuossa omituisen kolkko, avonainen ja tyhjä, ikkunalasiton talo.

Kuvattu tie loppuu ja vedän itseni toiseen paikkaan. Nyt olen rantabulevardilla, jossa on valkoisia taloja, hotelleja ja uusia autoja. Tässä suurehko roskaröykkiö, näyttäisi rakennusromulta. Ehkä se siivotaan pian pois. Pari miestä ja nainen, yksi miehistä istuu skootterin päällä poikittain. Takaisin rantabulevardille. Mies kantaa painavan näköistä valkoista, ei kovin suurta ämpäriä. Painon näkee asennosta, missä hän ämpäriä kantaa. Jossakin kaukana edessä on jyrkän näköisiä kallioita, kuin vihreän sammaleen peittämiä.

Olen tullut lähemmäksi: kalliot kohoavat majesteettisina, paljon kerrostaloja korkeampina. Alkaa suuri rakennustyöalue. Tässä on myös satama. Kuin meren pohjasta olisi nostettu pari paattia tälle laajalle betonitasanteelle. Pääsen laiturille, jossa on autoja. Molemmilla puolilla satamassa paljon erilaisia aluksia. Jotkut ränsistyneitä tankkerin näköisiä. Tuossa kaksi sellaista pitkää, kahden kerroksen pientä laivaa, joita näkee kuvissa, ja joissa ehkä myydään jotain niiden ollessa satamassa. Pitkä yhtenäinen tila alhaalla.

Vaihdan paikkaa: olen vilkkaalla tiellä, jonka molemmilla puolilla on siistin näköisiä rakennuksia. Tuossa lasitettu koppi, jonka sisällä pankkiautomaatti, ehkä myös maksuautomaatti. Ylhäällä lukee Vietcombamk. Vasemmalla on suurempi Vietcombankin rakennus, ja ajattelen että tämänkin pankin johtajan on oltava rikas. Wikipedia mainitsee kaksi johdon ihmistä, molemmat miehiä ja viisikymppisiä. Tuossa menee turistien bussi ja tässä kaksi miestä ajaa vanhan näköisellä moottoripyörällä. Jousitukset näyttävät olevan kovilla kahden miehen alla.

Hong Kong 2

Katson ylös. Olen tiellä, joka nousee jykkää rinnettä. Korkean rakennuksen seinässä, katon tuntumassa on kolme suurta kiinalaista kirjainta. Taivaan pilvet valkoiset ja harmaat. Puiden lehdet tuntematonta muotoa, vihreitä joka tapauksessa ja vasemmalla on lastentarha. Laskeudun alas. Edessäni ajaa ambulanssi, mutta se ei ainakaan näytä olevan hälyytysajossa. Oikealla kaksi saman pituista miestä valkoisissa housuissa, hihattomissa valkoisissa kauluspaidoissa. Kengät mustat, samoin vyöt. Puhuvat keskenään ja vaikuttavat iloisilta. Seuraan ambulanssia kunnes se katoaa. Nuori nainen istuu ja odottaa linja-autoa, valkoiset kengät. Tieltä katsoen pysäkin takana on talo, jonka parekkeilta roikkuu pyykkiä. Tuolla on varmasti parisängyn suuren näköinen peitto ja toinen pienempi peitto. Suuren peiton väristä en sano mitään, pienempi on sininen, kirkkaalla vihreällä kuvioitu. Nyt näen että naisella on kangaskassi ja paksut sormukset oikean käden nimettomässä ja keskisormessa. Nyt näen vasemmalla puolella kaksi miestä, joista toinen nuori ja toinen voisi olla keski-ikäinen. He näyttävät työläisiltä, nuoremmalla shortseissa maali- tai sementtitahroja. Vanhemmalla kädessään sininen rätti. Oikealla kävelee toinen nuori nainen vaaleankeltaisen varjon kanssa, kädessään ehkä tupakka. Miksi varjo, ehkä päivänvarjo, sillä nyt ei sada? Nostaa aina epäilyksen, jos joku tekee jotakin ilman syytä ja tarkoitusta: en varmaan vain ymmärrä, koska tarkoitus on oltava. Nyt näen toisenkin naisen varjon kanssa. Olkoon nämä päivänvarjoja. Tätä kirjoittaessani on pian kaksi yöllä, mutta ympärilläni on kirkas maisema viime syyskuulta, jolloin Korona oli ikuisuuksien päässä. Päivitetäänkö näitä kuvia koronan aikaan, vieläkö näemmä Street Viewissä tyhjiä katuja Korona-ajalta? Näen taas tämän kaksi vitivalkoista miestä oikealla. He kävelevät samaan tahtiin. Näen aidan päälle jätetyn vaatekappaleen. Nyt olen tullut pelastusarmeijan rakennukselle, jonka vastapäätä on jotakin, missä lukee Substation. Maanalainen asema? Nyt näen Cola-rekan, jonka kyljessä ovet ovat auki. Valtava määrä virvoitusjuomatölkkejä: Fantaa, Spriteä, tölkkejä joissa lukee Nescafe.

Nyt tässä on korjaajia oransseine liiveineen, joissa keltaiset huomioraidat. En saa selvää, mitä he oikeastaan tässä tekevät, heillä on minulle tuntemattomia instrumentteja. Kuljen eteenpäin tätä katua, nyt talot ovat muuttuneet identtisiksi keskenään. Vaaleanruskeaa, hieman kellertävää tiiltä, päädyissä vaaleita harkkoja, tietä vasten samanlaisesta tiilistä ja vaaleistä päädyistä ja yläostasta koostuvaa muuria. Näin on molemmin puolin tietä. Nainen pitkässä T-paidassa nojaa rautaiseen putkeen. Hänen asentonsa tuntuisi huokuvan jonkinlaista rentoutta ja rauhaa. Tämän alueen on oltava juuri tällainen, uusi ja kaunis. Näin jatkuu edetessäni Grandeur-katua. Tuossa kohtaa muurissa kalteroitu portti. Talojen sisäpihalle pääsee vartioitujen puomien kautta: valvontakameroita, kylttejä. Tämä on kuin jossakin raja-asemalla. Tien yli kulkee kävelysilta, yhdistää molempien puolien samannäköiset kerrostaloalueet, tosiaan puomitetut, aidatut ja turvatut. Tat Chee Avenue. Nyt näen oikealla koululaisia jonkinlaisissa koulupuvuissa, tyttöjä joilla on polven alapuolelle ulottuvat väljät valkoiset, kauluksiset mekot. Kaulassa heillä on jonkinlainen solmio, jonka väri on joko sininen tai punainen ja on sama väri kuin heidän mekkojensa vöissä. Tulen suuren rakennuksen eteen, josta ajattelin, että voisiko se olla jokin oppilaitos. Mutta siinä lukee Festival Walk. Mutta nyt kuitenkin näen kyltin: University Campus oikealla, vasemmalla Student Residence. Olen tullut yliopiston luo: City University of Hong kong. Oppilaitos näyttää mahtipontiselta ja sitä se on myös oltava. Yliopistojen ympärillä kulkiessa tulee paremmalle tuulelle.

Hong kong

Koko Manner-Kiinassa, siis Kiinan kansantasavallassa ei ole muita Street View -kohteita kuin Hong Kong. Ei siis ole muuta mahdollisuutta kuin kokeilla Hong Kongia. Vien itseni kartalle Shanghai-kadulla. Alue on tiiviisti asuttu, vuoristoinen. Monet ihmiset asuvat korkeissa taloissa. He siis matkustavat paljon hisseillä. Nyt kun olen keskustassa, näen todella ylöspäin kohoavat korkeat talot. Juuri tässä kohtaa yhdessä banderollissa lukee Eternal east bus. Joka puolella tekstiä ja taas lisää tekstiä, jota en tietenkään osaa lukea. Mutta oikeastaan kun näkee tämän paikan eloisuuden, ihmisten määrän, kaiken kuplivan ympärillään, alkaa ajatella, ettei olisi hullumpaa osata lukea tätä kieltä.

Tulevaisuus on täällä. Harmi kun en ymmärrä siitä mitään, koska en osaa kirjaimia. Mutta toisaalta luin jostain, että täällä englannilla on myös virallinen asema. Nyt juuri olen Portland-kadulla. Suuren rakennuksen kyljessä lukee Recreation & sports association. Mutta tämä näyttää enemmän joltain tehtaalta, sanon. Sen piha on suljettu tiiviillä portilla, jonka yllä on piikkilankaa. Mihin sitä tarvitaan - ilmeisesti täällä on kalliita urheiluvälineitä tai muuta aktiivisen ihmisen arvotavaraa. Portista vasemmalle on muurimainen rakennus, joka editse menee kapea kävelytie. Ihmisiä kävele molempiin suuntiin. Katson vastakkaiseen suuntaan. Yhdessä suuressa talossa on yksi kulmaus älyttömän ränsistynyt kauttaaltaan harmaantunut ja tummunut, likainen, todella likainen, mutta vasemmalle jatkuu siisti ja kiiltävä, uuden näköinen julkisivu.

Jatkan Nathan-katua. Paljon amerikkalaisia ja eurooppalaisia tuotemerkkejä, mutta voi olla että vain ne osuvat minulla silmään. Enhän osaa lukea kiinalaisten tuotemerkkien nimiä – tai vaikka olisivat latinalaisilla kirjaimilla, ne menevät minulta ohi, koska eivät sano minulle mitään. KFC ja nyt olen Waterloo-kadulla. Oikealla näen palasen Hong Kongin vihreyttä. Kukkulan puiden väri on todella hyvä. Tässä on Truth Lutheran Church. Käännyn kadulle nimeltä Chun Yi Ln. Tästä taitaa päästä vain kävelyreiteille tänne vuoren tai kukkulan rinteille. Jos olisin täällä oikeasti, menisin. Tahtoisin nähdä Hongkongin katuja yöllä, mutta Street View ei anna siihen mahdollisuutta.

Taiwan: Taipei

Jos olen rehellinen, harhailen nyt täysin ilman määränpäätä. Taipein vaakuna ei noudattele millään tavalla länsimaista heraldiikan kuvakieltä. Mutta itseasiassa se ei ole vaakuna, kuten Wikipediassa väitetään, vaan vain virallinen logo. Kuin jonkun värikkään yrityksen logo – sellaisena vähän vanhahtavan oloinen. Se on siis saaren pohjoisosassa: iso kaupunki, kolmisen miljoonaa ihmistä.

Miten Taiwanin saari saattoi pitäytyä kommunistihallinnon oppositiovoimien, eli Kiinan tasavallan hallussa jopa Maon aikojen läpi? Nyt kun vilkuilen jostakin tietoja, näen että ilmeisesti Kiina (tai mitä me sanomme Kiinaksi) tahtoi aikoinaan välttää sen, mitä tapahtui Koreassa. Tuntuu vahvasti siltä, että täytyisi elää koko elämänsä Taiwanissa, ymmärtääkseen tästä enempää.

Laitoin itseni kartalle jollakin Zhongshan-nimisellä kadulla. Tuossa vasemmalla puolella parkissa on kymmenen skootteria. Mies kävelee olallaan laukku, joka voisi olla suuri naisten laukku ja kädessään hänellä on joko nippu papereita tai tupakkavehkeet. Kun tulen tämän kapean kadun päähän, näen edessäni korkean rakennuksen. Rakennuksen edessä, oikeastaan rakennuksen edustan tien molemmilla puolilla on kymmeniä skoottereita. Ehkä ilmasto ja muutkin olosuhteet suosivat skoottereita. Rakennus kuuluu firmalle Taipei Rapid Transit Corporation. Lähden oikealle. Kadut ovat todella kapeita. Kiinankielisiä merkkejä. Luen että täällä puhutaan mandariinikiinaa, eli sitä yleisintä kiinaa. Tässä joku kampaamo: Starry Hair Design. Seuraavassa kulmauksessa kuusi miestä näyttävät odottavan jotakin. He vilkuilevat Google-autoa.

Ei varmaan pitäisi kirjoittaa tätä, mutta monen talon seinät näyttävät hieman likaantuneen saniteettitilan seiniltä. No tuollaista valkoista laattaa. Näen ilmeisesti kiinni olevan putiikin, jossa lukee paljon kiinaksi ja vähän englanniksi: good morning. Joka paikassa tuuletinlaitteita. Joku istuu ristiistunnassa tuollaisen pölkyn päällä ja katsoo puhelintaan. Tuossa ulko-ovi, joka muistuttaa hissin ovea. Mutta ei se varmaan sitä ole. Paljon kasveja ruukuissa. Missään ei ole pientäkään palasta paljasta maata, ainoastaan ruukkuja. Ruukkuja on paljon. Siellä täällä englanninkielisiä kylttejä: Su/food Brunch, Juice bar. Menen eteenpäin ja näen naisen vetävän vaaleanpunaista kärryä ja kantavan kädessään jotain, joka voisi olla vaaleanpunainen kauppakassi. Hänellä on jalassaan sandaalit, vaaleanpunainen paita. Hän ei ole nuori nainen. Tulen taas kadulle, jonka molemmilla puolilla on skoottereita. Ilmeisesti pyörin ympyrää. Harmaa korkea talo, valvontakamera, mies polttaa tupakkaa. Heti sen perässä pieni aukea, joka on reunustettu suuriin neliskulmaisiin astioihin istutetuin viherkasvein. Family Marketissa voi maksaa kaikenlaisilla sellaisilla kuin Apple pay, Google pay ja Samsing pay. Logossa valkoinen koira vetää ostoskärryä. Nyt olen pylväshallin luona, jonka vastakkaisella puolella on 7eleven. Nyt olen keskellä risteystä. En ole vielä nähnyt täällä kovin korkeita taloja. Yritänkö löytää Taipeista jotakin, mitä siellä ei ole, vai miksi tuntuu, että tämä voisi riittää tästä? Olen tullut puistoon, hämmästyttävän vihreään.

Taiwan

Olen Taiwanin Hualienissa. Tämä on saaren itäosan kaupunki ja Wikipediassa lukee, että se saa elantonsa pääosin turismista. Näen kapean kadun, pakettiauton ja ylhäällä paksun pilven peittämän taivaan. Käsinkosketeltavaa, että kohta sataa. Kulmauksessa on jokin liike, jonka ovella seisoo lyhyt nainen. Nyt menin hiukan eteenpäin, risteyksen toiselle puolelle ja hämmästyttävän kirkas aurinko tuli esiin. Mutta taas kun etenen, näen pilvet. Ilma näyttää hämmästyttävän kostealta: on oltava kuumaa ja kosteaa. Kuva on otettu tämän vuoden tammikuussa. Tässä päiväkoti, jonka aidassa pyöreilla alustoilla värikkäitä kuvia eläimistä: jänis, lohikäärme, käärme, hevonen, peura, apina, kukko, koira ja sika. Vielä yksi: rotta. Näen horisontissa kappaleen pilvien ylhäältä peittämää vuoristoa. Jouduin jonkin tunnelin toiselle puolelle. 26 Renhe Street. Yhtäkkiä tällainen koppero, ripustettu langalla vaatteita kuivumaan. Vaatteet henkareissa: housuja, paitoja, yhdet sukat: ehkä lapsen. Tuossa kaksi koiraa kytkettyinä: musta ja valkoinen.

Dubai 2

Nyt olen paikassa Downtown Dubai. Näen sileät kiiltävät laatat, kuin marmoria allani. Olen jonkun ostoskeskusken edessä. Joudun vaihtamaan näkymää, se oli panoramakuva. Nyt olen Burj Khalifan edessä, puistossa jossa on suihkulähde. Suihkulähde on suuri ja sen takana maailma korkein rakennus kohoaa taivaisiin. Mutta tämä puisto ja nämä sileät laatat ovat ihmisistä tyhjät. Tulin puistosta pois jalkakäytävälle. Edelleen tyhjää. Kaikki istutettua, keinotekoista ja kaikki puhdasta, tasaista. Nyt näen ihmisiä keltaisissa puvuissa. en tiedä, ovatko ne rakennusmiehiä, kunnossapitomiehiä vai turvamiehiä. Tuossa alukee Dubai Mall, pienempi rakennus. Ei, ei ole juurikaan mahdollista hahmottaa tornin kokoa. Lasinen rakennelma, kangaistus. Voiko tuo todella olla maailman korkein rakennus? Vaikka olisin paikanpäällä, en varmasti ymmärtäisi tämän enempää. No tämä on kai voimannäyte. Tyhjät tiet, tyhjä liikenneympyrä, kiiltävät laatat, kaiken takana tämä jättiläinen. Näen ensimmäisen ihmisen lukuunottamatta henkilökuntaa: tai kuka tietää onko hän töissä täällä, mutta hänen vaatteensa ovat siviilivaatteet. Hän on yksin kulkeva länsimaalaisen näköinen nainen, voisi hyvin olla suomalainen. Omituisen tyhjää, ehkä kuvaamishetkellä koko paratiisi on vasta rakenteilla. Nyt jouduin Burj Khalifan sisäänkäynnille. Kun kierrän taloa, joissain kohden en ymmärrä katselevani maailman korkeimman talon ensimmäistä kerrosta. Ketä varten tämä kaikki on rakennettu, mitä tämän takana piilee? Onko tämä turisteille? Nyt olen taas asfalttitiellä, Sheikki Mohammed bin Rashidin bulevardilla. Näyttää ettei tällaisessa paikassa ole tilan puutetta, vain suuri avaruus kaikkialla. Mutta silti valtavan korkeita, kiiltäviä taloja vieri vieressä. Ehkä tällainen paikka on se, missä kaikkien pitäisi asua, aavikoiden pilvenpiirtäjissä. Emme häiritsisi luontoa. Ei puita, joitakin tasaiseksi leikattuja pensaita. Nyt olen parkkipaikalla, jossa on kieltämättä paljon autoja, mutta ei ihmisiä kävelemässä niille. Tässä joku luksuspaikka, Ferrari, Lamborgini ja Ferrari, turvamies. Paljon rakennustyömaata. JW Marriott Marquis Dubai. Maailma toiseksi korkein hotelli. Myös maailman korkein hotelli on täällä.

Dubai

Olen Pizza Hutissa. Klikkasin itseni satunnaisesti jonnekin kaupungin pohjoiselle laidalle, tietysti sinne, missä Street View onnistui. Päädyin sisään tähän ketjupikaruokaravintolaan, jonka ruokaa en ole koskaan maistanut. Suomessakin näitä ravintoloita on, useampi pääkaupunkiseudulla, kaksi Pirkanmaalla, eikö vain? Maailman suurin pizzaravintolaketju.

Näen länsimaisen näköisiä ihmisiä. Näen kaksi vanhemman näköistä ihmistä ja nuoremman naisen. Miehellä on harmaat hiukset, joten hänen on oltava vähintään kuusissa kymmenissä. Ehkä noin kaksi kertaa minua vanhempi. Keskittymiseni herpaantuu jatkuvasti ja pian miljardin kissavideon jälkeen olen hänen ikäisensä, enkä ole huomannut ajan kulumistä, eikö niin? Ikkunasta näkyy kalvas auringonvalo. Pöydät ovat puuta, sermit punaiseksi värjättyä puuta, josta kuitenkin näkyy puun juonteet. En voi tietää, onko materiaali aitoa tavaraa, mutta epäilen että kaikki on aitoa, minkä tässä näen. Kaikilla pöydillä valmiina veitset ja haarukat paperiliinojen päällä.

Astun ulos. En ole vielä kadulla vaan terassilla. Terassi aidan takana kulkee rantabulevardi, sitten kimaltelevalle Arabianmerelle. Aavikkoon loppuva vesi, autio. Vaihdan paikkaa toiseen kohtaan bulevardia. Ranta ei näy vallin takaa, mutta meri näkyy. Kun katson kaupunkia, näen korkea talon ja sen vieressä rakennustyömaan. Näen kioskin, jolla monia intialaisia, todennäköisesti rakentajia tai muita työläisiä. Ainakin he näyttävät intialaisilta, eivät arabeilta. Kun menen suuren rakenteilla olevan talon viertä, näen lisää rakennusmiehiä, heistä en erota muuta kuin haaleankeltaiset kypärät ja taivaansiniset työasut.

Tuossa mainostetaan kiinteistösijoituksia englanniksi. Täällä saattaisi käydä niin, että pienillä summilla ei saakaan päitä kääntymään. Poikkean rannalta poispäin: Golden beach hotel. Tuossa autojen osia myyvä kauppa nimeltään Medina. Tässäkin tekstit englanniksi. Joka paikassa myydään autonosia, ehkä jotakin niinkuin koristetavaroita ja muuta. En usko että kaikki olisivat varsinaisesti remontoimassa autojaan. Tällä kadulla myydään matkapuhelimia. En olisi osannut odottaa ihan näin arkisia näkymiä Dubaissa. Lähenen nyt valtavan korkeaa taloa, joka seisoo yksinään matalien talojen keskellä. Kun lähestyn sitä, näen aika nuhjuisen ympäristön. Nyt näen arabin, puvultaan valkoisen, pitkähelmaisen. Nyt olen aivan suuren talon alla, miksi siitä on pitänyt rakentaa näin korkea? Näyttää ettei autiomaassa pitäisi olla tilanpuutetta, miksi rakentaa päälekkäin? Ehkä he matkustavat mieluummin hissillä. En saa selvää, mikä rakennus tämä on.

Olen vaihtanut paikkaa. Tällä kadulla näen vierekkäin korjausliikkeen, kahvilan, parturin ja jonkun liikkeen, minkä nimi on Retro. Mutta tämät Retron ulkoasu näyttää paljon futuristisemmalta kuin näiden muiden. Tuossa kävelee mies tummissa suorissa housuissa ja valkoisessa paidassa, jossa erotan jokut polettien näköiset olkapäissä. Hän saattaisi olla poliisi tai sotilas. Mutta hän kävelee noin vain jonnekin, kuin hän olisi menossa tähän Retro-nimiseen liikkeeseen. Menen eteenpäin ja tulen ehkä ruokapaikan edustalle, mutta nyt näen että siinä lukee Bakery. Kolme miestä seisovat vierekkäin selin tämän Bakeryn edessä. Heillä on kaikilla samanlaiset vaatteet: valkoiset pitkät polviin asti ulottuvat paidat tai pusakat, niiden alla housut, nekin vitivalkoiset, yhdellä päässään vielä valkoinen pyöreä, teräväreunaisen kartion muotoinen hattu. Kaikilla jaloissaan sandaalit. Voin kirjoittaa vain sen, minkä näen.

Nyt näen kaksi miestä pyörien selässä, he katsovat suoraan minuun eli Google-auton kameraan, kasvot tietysti sumennetty. Nämä ovat ehkä nuoria miehiä, toisella suuri tiukalle sidottu, pyöreäksi pingotettu säkki pyörän tarakan päällä. Heillä on jaloissaan farkut, toisella kauluspaita, toisella huppari. Pyörät ovat paljon vanhempia ja raihnaisempia kuin vaatteet. He ovat tulleen mustan BMW:n luo. Auton ikkunalle on kumartunut mies, selvästi näitä vanhempi ja voi olla että nämä miehet ovat aivan nuoria. Mutta mies on kumartunut BMW:n ylle. Hänellä on jotakin asiaa kuljettajalle. Lähellä istuu vielä yksi mies rapulla, maan tasalla. Etenen päämäärättömästi. Tulen rakennustyömaan lähelle. En pääse tähän maahan sisään. Mutta toisaalta ymmärrän, että täällä on monessa kohtaa aika vaatimatonta, oikeastaan näyttää ettei tämä olisi niinkään rikas maa. Tämä on siis Arabiemiraatit, mutta ehkä öljy on täälläkin, kuten kaikissa öljymaissa, paitsi ehkä Norjassa kerääntynyt niin vahvasti vallanpitäjien käsiin. Muut eivät pääse väliin, saa käsiään alle, minkäs teet. Pidetään työvoima halpana. Tässä kohtaa kulmauksessa lukee Falak Al Madina Supermarket.

Vaihdoin paikkaa, yritin päästä jonnekin missä näkyisi satumainen rikkaus, mutta tulin yllättäen öiselle bensa-asemalle. Bensapumput kirkkaassa valossa, McDonalds. Paljon erilaisia, tavallisia autoja. Menen lähemmäksi McDonaldsia. Etenen toiseen osaan, jossa varmaan sijaitsevat varsinaiset huoltoasemapalvelut. Katson sisään: paljon virvoitusjuomia, näen Pringles-purkkeja, muuta purnukkaa ja kanistereita, joissa on varmasti

kaikenlaista autoon tarvittavaa nestettä, jos siis tarvitaan bensan lisäksi. Näillä huoltoasemilla pyörii koko maailma, meidän elämämme. Täältä tankataan se polttoaine, jonka voimasta olemme liikkeessä. Liikkeen varassa on kaikki, mitä näemme ympärillämme. Vaikka itse bensa-asema on nimeltään Enoc, niin bensa-aseman myymälä on nimeltään Zoom. Zoom: Happy shoppin on the move. Nyt taidan nähdä ensimmäisen todellisen voittajan: musta Dodge Viper kimaltelee keltaisessa moottoritien valaistuksessa, valmiinaa kiihdyttämään vielä, kun ainetta riittää.