Orlando, East Pine Street. Ylhäällä lasisen talon katon tasalla lukee PNC, tässä vieressäni näen neljä postilaatikkoa. Nyt saan selville, että PNC on pankki. Pilvenpiirtäjä sanoisin, vaikka en tiedä miten sellainen määritellään. Joka tapauksessa uskomattoman korkea. Yhdessä postilaatikossa lukee UPS, yhdessä FedEx, yhdessä United States Postal Service. Aurinko paistaa korkealla, voidaan päätellä että tämä on keskipäivää. Kuva on otettu lokakuussa 2018. Tämä on tietysti siistiä seutua, talot hohtavat lasisina, nurmikko tasaista pankkirakennuksen edessä. Nurmella, kuinka kapea ja siisti nurmikaista, on kivipaasi. Siinä lukee 201 E. Pine PNC Bank. Kivipaasi näyttää kovasti hautakiveltä, jopa tiiviisti sen ympärillä olevat kukkaistutukset muistuttavat hautakukkia. En ole vielä matkallani joutunut hautausmaalle.
Tässä kuvassa näen vain joitain yksittäisiä ihmisiä, kaikilla suorat housut ja kauluspaita, ei pikkutakkia. Kliinistä, kovin kliinistä tämä. Ja varmasti hyvä niin. Kun etenen yhden kuvan eteenpäin tätä katua, sää vaihtuu. Aurinko menee pilveen, maisema tummenee. Myös auringon sijainti on vaihtunut, ilmeisesti tuon jättiläispankin taakse. Olen nyt kesäkuussa 2019. Siis tämä kuva on otettu tuolloin. Tuon hotellin näköisen talon edessä on muiden lippujen seassa Amerikan lippu. Tämän on pakko olla hotelli, sen kertoo jo pysähtyville autoille tehty väylä, siis takseille, jotka tässä pysähtyvät ja jättävät asiakkaansa. Ja nyt sen myös näen, tekstin ja logon: Embassy suites by Hilton. Mitä tämä tarkoittaa, saako täällä tavalliset ihmiset yöpyä, tuntuu hyvältä, ettei minun tarvitse kysyä sitä heiltä: istun kotona, aina ja ikuisesti kotona ja tällaiset sviitit jäävät minulta saavuttamatta. Minulta ja vaimoltani.
Ei saa teeskennellä, mentävä eteenpäin tätä Pine-tietä. On räikeän sininen talo. Kaksi pick-upia ja yksi maasturi. Sää ja vuosi vaihtelee jatkuvasti edetessäni. Rosalind Ave, mutta, missä. Tässähän lukee edelleen tuo äskeinen katu. Ei sillä väliä. Tuossa kävelee kaksi jenkkiä, isompi ja pienempi tyttö. Toisella napapaita ja jotakin kainalossaan. He kävelevät jalkakäytävällä, joka kuitenkin tarkemmin katsoen on paikoin aika halkeillut, taustalla auringossa kuivuvia puskia ja tiilitalo: Downtown Baptist Chruch of Orlando. On tullut taas aurinkoista. Tuossa vanhempi nainen rollaattoreineen tunkee autoonsa, joka ei ole Pick-up. Mangolia Ave: taas kerran, missä muka? En ymmärrä näitä tienviittoja kun kerran tässä risteävät tiet eivät kumpikaan ole tuon nimisiä. Tuossa baari Shots, toisella puolella Crow. En tiedä ovatko nämä baareja vai ravintoloita vai mitä. Tästä menee ohi kaksi miestä, molemmilla t-paidat ja farkut. Ehkä täällä Googlen kotimaassa tiet ovat kuvattuina kokonaisuudessaan, varsinkin tällaisessa downtownissa, joten voinen luottaa siihen, että pääsen täällä sinne minne tahdon. Mutta totuus on, että näissä maisemissa on jotakin todella unettavaa. Keskipäivän aurinko, tasaiset tiet kiiltävät ikkunat. Tässä kohtaa tie on mukulakiveä, mutta tuntuu kuin sekin jatkui yhtä tasaisena loputtomiin.
Jatkan kuitenkin samaa katua, sillä on parasta aina kulkea valitsemansa tie loppuun. Shakai, lukee ja happy hour. Mainostetaan kahdella eurolla oluita. Mustat kyltit, punainen ja valkoinen teksti, jotkut teksit oranssit. Talo tiilitalo, aivan mitäänsanomaton, tai ehkä pahempaakin on. Joskus entisaikoihin olisin tarttunut tuohon oluttarjoukseen. Nyt se tuntuisi typerältä. Kun katson taakseni näen kyltin: wrong way.
Tulen liikenneympyrälle, kovin maltilliselle ja hiljaiselle. Nyt näen taas kahden tytön kävelevän tuossa. Toisella mustat housut, toisella minihame. Kun jatkan eteenpäin samaan suuntaan liikenneympyrän jälkeen, E Pine muuttuu W Pineksi, olen tullut länteen. Mutta tie jatkuu samanlaisena. Mukulakivi on tullut jäädäkseen, se on tässä kovinkin punertavaa. Nyt vastaan tulee Pepsin rekka. Lavalla seisoo nuori mies. Kun näin punaiset korkeat tallinovet tiesin jo: tämän on oltava palokunta. Niin se onkin: Orlando Fire Station One. Talo punaista tiiliä, sellainen joka voisi olla meillä. Yritän katsella ikkunasta sisään paloasemalle. Mutta en kuitenkaan näe kuin heijastuksen, en voisi nähdä heijastuksestani edes omaa kuvaani, sillä en todellisuudessa ole tässä, en paikassa, en ajassa. Heti paloaseman jälkeen junarata.
Junaradan jälkeen näen oikealla puolellani laajan parkkialueen ja aukion takana suuren rakennuksen mieltä Fairwinds. Nyt kun astun askeleen eteenpäin, tämä yhtiön nimi muuttuu sutatuksi. Mikä siinä sitten onkaan syynä, en
tiedä. Tiedän olevani matkalla länteen.
En ole saanut vihiä seuraavasti määränpäästäni. Nyt tie vie sillan alle, jota ollaan ehkä vasta rakentamassa. Vastaani tulee auto, jossa istuu työmiehiä, tietenkin se on Pick-Up ja suuri, valkoinen. Kun olen kokonaan sillan alla, näen pylväiden reunustamassa tunnelissa, näen sekä edessäni, että takanani vain kirkkaan valkoisen valon. Kun tulen toiselta puolelta ulos, maisema ei juuri muutu. Mutta nyt olen tullut t-risteykseen. On valittava suuntansa.
Minulla ei ole nyt hajuakaan, kumpaan suuntaan olisi parempi edetä. Pitäisikö jättää koko leikki tähän. Taivas on avara ja jossakin kaukana näkyy suuri risti. On kokeiltava jotakin suuntaa. Näen, ettei oikealle saa kääntyä, mutta minä saisin, jos tahtoisin. Siksi tulee mieleen, että juuri sinne minun on tästä johtuen käännyttävä. Näen siltatyömaan, tai en saa tästä selvää, onko se siltatyömaa, vai tuleeko siihen junarata, mikä, mutta kuitenkin taso liikenteelle. Suuria teräspalkkeja kulkee vierelläni samaan suuntaan kuin minäkin, pari pientä nosturia, toinen väriltään sininen Taivaalla juuri lentänyt lentokone: näen sen vanan edessäni. Olen tiellä Hughey Ave. Rakennustyö on suuri. Nyt olen bussipysäkillä. Siinä lukee Washington Hughey. Olen tullut Floridan maatalousmekaanisen yliopiston College of Lawin luo. "Head, Hand, Field, Heart."
Näen oikealla puolellani kohoavan hohtavan ruohopengermän. Oikealla todella lyhyeltä ja leveältä näyttävä tumma mies - tai ehkä hän on vain poika - kulkee samaan suuntaan kuin minäkin - ei minnekään. Tie jatkuu, rakennustyömaa, aurinko ei hellitä. Nyt puolestaan vasemmalla puolella suuri rakennus. Siinä lukee Marriott. Sen edessä parkkialue, puoliksi tyhjä. Olen liikenneympyrässä. Jatkan edelleen, tie nimi on nyt N Hughey Ave. Vasemmalla näen bussin, jossa lukee suuri kirjaimin: feel whole. Tulen taas liikenneympyrän luo. Näen toisen bussin. Siinä lukee: Freedom (All-in-one Medicare Advantage Plans). Tässä tekninen koulu. Minusta vasemmalla.
Saatan olla tulossa kaupunkien väliselle tielle. Taas on siistin näköistä, ehkä tässäkin on hotelli tai pankki, tasainen nurmi, taas melkein luonnottoman vihreä. Olen oikeassa, tulen rampille. Tuossa mies, tummaihoinen seisoo autojen seassa. Mitähän se yrittää, vai yrittääkö mitään? Nyt vasemmalla näen veden. Vesi on kaukaa katsottuna kaikkialla samaa vettä. Olen menossa takaisin jonnekin, mistä on tultu. Vasemmalla näen kasvustoa, joka epäilemättä näyttää kovin villiltä. Vesialueen kasvustoa, kaikensävyistä vihreää. Tuossa on puu, jossa kukkii keltaisia kukkia, niin tuuhea ettei runkoa näy ollenkaan. Tämä on pitkä tie. En voi päästää itseäni kovin kauas. Seuraavaksi on mentävä Washingtoniin, on vain arvailtava ja arvottava, minne siellä.
tiistai 31. maaliskuuta 2020
maanantai 30. maaliskuuta 2020
Päivä 2. Nakuru
Nakuruun päädyin, sillä näin Nairobissa paljon minibusseja, joissa luki
"Nakuru direct". Siksi arvelin tämän olevan näille
ihmisille merkityksellinen paikka. Nakuru on Kenian kolmanneksi
suurin kaupunkialue Nairobin ja Mombasan jälkeen. Olisi siis ollut
loogista mennä Nairobin jälkeen Mombasaan. Mutta jostain syystä
minulla on aavistus, etten koskaan päädy Mombasaan. Olen
nyt nimittäin päättänyt säännöstä: menen sellaiseen paikkaan,
jonka nimen näen ensimmäisenä kadulla jossakin kyltissä,
mainoksessa, missä vain, tai yrityksen nimessä.
Katselen alapuolellani tätä kaupunkia ja ymmärrän, että kyseessä ei todellakaan ole mikään kyläpahanen. Katuverkosto on tiivistä hämähäkinseittiä, tuhansia ja tuhansia katuja, mutta melkein yhtä isona kuin kaupunki, siihen työntyy järvi Lake Nakuru.
Mutta nyt kun pudotin itseni satunnaisesti jonnekin, jota luulin kaupungin laitamaksi, päädyin jonkun luonnonpuistoalueen portille, maantien varteen, jossa kyllä täälläkin näen ympärilläni paljon ihmisiä. Nyt tiedä, että tämä on Nakurujärven kansallispuiston portti. Näen kyltin: "Summit entertainment resort", sen alapuolella kuluneilla kirjaimilla "Excellent Accomodation". Tuolla näen savannin ja tuossa apinan. Onko se todella apina, hiekkatiellä, joka kulkee tämän tien rinnalla? On se. Sillä on häntä tyvestä koholla ja taustalla mummo istuu pienen rakennuksen edustalla, jossa lukee Toss Photo Studio. Ja siinä sen jo näen, niin tietysti. Toisen rakennuksen banderollissa: Florida Reloaded.
Tästä en enää pääse eteenpäin, siellä on savannia ja luonnonpuisto. Aivan ennen porttia selin savannille haaveellisesti istuu mies kojun takana. Kojussa kansainväliset punavalkoiset värit. Kyllä, tuossa on punainen suuri päivänvarjo, tai miksi tuollasta sanotaan, kojun varjo, mutta siinä ei lue Coca-Cola. Mutta muissa kalusteissa kyllä, pöydässä, tuoleissa laatikossa ja korissa, jonka päällä laatikko keikkuu, ilmeisesti pakastinarkku. Mutta myynnissä hänellä näyttää olevan muutakin kuin Colaa, nimittäin monia erilaisia limonadeja, patukoita, kaikenvärisiä patukoita. Nyt vasta näen, että on siellä toinenkin ihminen kuin savannille katsova. Tulla toisella vaan on punainen paita päällä ja hän on punaisen varjon alla.
Säästä: pilvistä, hieman pahaenteisen tummaa. Päätän kuitenkin vilkaista portin toiselle puolelle. Zoomaan kylttiin: "Feeding of baboons is prohibited you can be prosecuted !!" Alla huomautetaan, että olet puistossa omalla vastuullasi. Minulla ei ole mitään vastuuta mistään. Tuossa valkoinen pakettiauto, jossa vanteet yllättävän kiiltävät.
Miten pitkälle jatkaisin? Minun oli tarkoitus nähdä kaupunki. Nyt näen tämän safaritien varressa maassa nurmella istumassa ihmisiä. He istuvat puiden alla, jotkut jopa makailevat kauempana. Minulle tulee mieleen, ettei nämä voi olla mitään varsinaisia ryysyläisiä, jotenkin ei vaan tunnu siltä. Mutta istuisinko minä maassa tällaisessa paikassa? Valtava määrä kaikenlaista ötökkää, minkälaisia niitä voikaan olla täällä päiväntasaajalla. Mutta monta noita tässä kohtaa istuu, kuka tietää ovatko ryysyläisiä vai eivät. Mutta joillakin vain näkyisi tässä valaistuksessa olevan melko valkoinen t-paita, mutta todennäköisesti se on kuitenkin hyvin kulunut.
Kyllä, tuota en huomannut. Yhden puun alla istuu - oikeastaan aika lähellä porttia - apina, niin pieni, ettei sitä heti huomaa. Nyt on aika suunnata kaupunkiin. Nyt kun tulen tieto toiseen suuntaan näin kojuilla matalan aidan päällä kiipeilemässä pari lapsukaista. Ihmisiä ilmestyy näkyviin kaikkialla, mitä tarkemmin vain ymmärtää katsoa. Tuossa moottoripyöräilijöitä. On laitettava suurempi vaihde.
Tie jota kuljen pois kansallispuiston portilta on Flamingo road. Tuossa oikealla puolella äärettömiin ulottuvalta näyttävä hökkelikylä. Kaikki aaltopeltivajat saman kokoisia. Mutta tästä en pääse enää eteenpäin. On pudotettava itsensä kaupunkiin, mieluiten johonkin keskikaupungille.
Country Headquarters, toisella puolella Techno mobile ja Chemist. Taas olen jonkin suuripinta-alaisen riteysalueen keskellä, kuin pienehkön jalkapallokentän, eikä täällä liikenne näytä yhtään enempää järjestelmälliseltä. Täällä mennään sinne, minne halutaan mennä. Katson suoraan maahan ja näen siinä mainoksen, firman mainoksen, joka ehkä on ottanut tämän 360-kuvan. "We shoot Everything for Every one!" Ja Flamengon kuva ja filmirulla. Kiitos kuvasta.
Mutta tosiaan nyt ymmärrän, ettei tämä olekaan muu kuin yksittäinen kuva. En pääse etenemään risteäville teille. Heitän itseni uudestaan johonkin.
Menen paikkaan nimeltä Free Hold. Tässä tie on märkä ja lätäkköinen, vaikka sateesta ei ole tietoa. Ei asfalttia. Ympärillä joitakin matalia kerrostaloja. Sitten lakkaavat nämäkin ja joudun jonkinlaisten aitojen maailmaan. Minulle tulee sellainen tunne kuin olisin jossain Viron maaseudulla. Muistan että olen todella joskus ollut ja että yövyin siellä sellaisen vanhemman naisen luona, joka ei ollut juurikaan perillä Bookingin hienouksissa, mutta majoitti minut joka tapauksessa ja oli kuuma kesäpäivä ja olin yksin matkalla Valkassa, pienessä Viron ja Latvian rajakaupungissa. Mutta tämä ei ole siellä, täällä en ole oikeasti koskaan käynyt, tämä missä olen tällä hetkellä.
Ei, tämä ei ole Viro. Täällä näen palmuja ja sen sellaisia. Mutta pienemmät korret ja ruohikot ovat saman näköisiä kuin missä tahansa, jopa Suomessa, kesäisin. Free Hold, todellakin mitähän se tarkoittaa? Nyt kun tulen tähän, ymmärrän, miksi tämä ei voisi olla Venäjällä, missä olen viettänyt niin paljon aikaani. Mikä näitä maita erottaa jos näin katsoo, joka paikassa maa ja taivas samassa järjestyksessä.
Heitin itseäni reilusti eteenpäin. Tahdon nähdä kaupungin, mutta tämä on kuin vaimoni lapsuuden kylämaisema. On päästävä eteenpäin, jonnekin täältä, kauas pois. Nyt aurinko paistaa täydeltä terältä. En edelleenkään nää kerrostaloja, mutta nyt näen bensa-aseman. Delta on sen nimi. Joka paikassa tuollaisia pieniä suorajousisia moottoripyöriä. Tarkoitan, että niissä takajousitus on suora ja pyörät vaikuttavat vanhoilta, silti kaikki ihan samanlaisia. Nuori mies kantaa jotakin palasta, kuin sellofaania, mutta en saa selvää, mikä se mahtaa olla. Nyt näen, että olen taas Flamengo Roadilla, onko tämä se sama tie, lopulta vaiko vain saman niminen? Täällä on sekaisin hökkeleitä ja matalia kerrostaloja ja ihmispaljous lainehtelee kuuman näköisessä auringossa. Tässä äkkiä molemmilla puolilla tietä, osittain katosten alla on ihan hyvä näköisiä sohvia ja nokatuoleja myytävänä.
Mitä näistä ihmisistä sanoisi, eivät he mitään ryysyläisiä ole vaikka istuvat saman mopon päällä, useat. Nyt huomaan että etenen liikennettä takaperin ja näen kokoajan edessäni takaperin kulkevan punaisen mopon, jolla juuri istuu kaksi ihmistä, etummaisella räikeän keltaisenvärinen, mutta haalistunut pusakka. Joku työntää kärryssä puutavaraa tietä pitkin. Tuossa on isohko rakennus: Royal Spring Hotel. Nyt ymmärrän, että kun pääsen pois Keniasta ja sen jälkeen Floridasta ja USA:sta ja joudun paikkaan, jossa ei ole mitään omalla kielelläni, ehkä ei omilla kirjaimillani, pärjäänkö enää, riittääkö osaamiseni kirjoittaa niistä paikoista mitään?
Onpa tummansininen seinä ja minua ihmetyttää, kuinka kauan täältä näkee. Horisontissa on kuin siellä maa itsessään nousisi pystyyn, nousee tasainen laakea maa, näkyy korkeana, kuin valtava harju. Amazon Timber Yard. Mutta hetkinen, olen jo päättänyt lähteä Floridaan. Siksi Joka tapauksessa on mentävä tämän päivityksen jälkeen Floridaan, tai kuka minua voisi tästä estää? Tuossa näen taas paljon näitä pyöriä. Ehkä tässä niitä myydään, sillä tuossa lukee Motorbike service. Mielenkiintoista, että kaikki ovat niin saman mallisia. Tuossa näen ensimmäisen kulkukoiran.
Katselen alapuolellani tätä kaupunkia ja ymmärrän, että kyseessä ei todellakaan ole mikään kyläpahanen. Katuverkosto on tiivistä hämähäkinseittiä, tuhansia ja tuhansia katuja, mutta melkein yhtä isona kuin kaupunki, siihen työntyy järvi Lake Nakuru.
Mutta nyt kun pudotin itseni satunnaisesti jonnekin, jota luulin kaupungin laitamaksi, päädyin jonkun luonnonpuistoalueen portille, maantien varteen, jossa kyllä täälläkin näen ympärilläni paljon ihmisiä. Nyt tiedä, että tämä on Nakurujärven kansallispuiston portti. Näen kyltin: "Summit entertainment resort", sen alapuolella kuluneilla kirjaimilla "Excellent Accomodation". Tuolla näen savannin ja tuossa apinan. Onko se todella apina, hiekkatiellä, joka kulkee tämän tien rinnalla? On se. Sillä on häntä tyvestä koholla ja taustalla mummo istuu pienen rakennuksen edustalla, jossa lukee Toss Photo Studio. Ja siinä sen jo näen, niin tietysti. Toisen rakennuksen banderollissa: Florida Reloaded.
Tästä en enää pääse eteenpäin, siellä on savannia ja luonnonpuisto. Aivan ennen porttia selin savannille haaveellisesti istuu mies kojun takana. Kojussa kansainväliset punavalkoiset värit. Kyllä, tuossa on punainen suuri päivänvarjo, tai miksi tuollasta sanotaan, kojun varjo, mutta siinä ei lue Coca-Cola. Mutta muissa kalusteissa kyllä, pöydässä, tuoleissa laatikossa ja korissa, jonka päällä laatikko keikkuu, ilmeisesti pakastinarkku. Mutta myynnissä hänellä näyttää olevan muutakin kuin Colaa, nimittäin monia erilaisia limonadeja, patukoita, kaikenvärisiä patukoita. Nyt vasta näen, että on siellä toinenkin ihminen kuin savannille katsova. Tulla toisella vaan on punainen paita päällä ja hän on punaisen varjon alla.
Säästä: pilvistä, hieman pahaenteisen tummaa. Päätän kuitenkin vilkaista portin toiselle puolelle. Zoomaan kylttiin: "Feeding of baboons is prohibited you can be prosecuted !!" Alla huomautetaan, että olet puistossa omalla vastuullasi. Minulla ei ole mitään vastuuta mistään. Tuossa valkoinen pakettiauto, jossa vanteet yllättävän kiiltävät.
Miten pitkälle jatkaisin? Minun oli tarkoitus nähdä kaupunki. Nyt näen tämän safaritien varressa maassa nurmella istumassa ihmisiä. He istuvat puiden alla, jotkut jopa makailevat kauempana. Minulle tulee mieleen, ettei nämä voi olla mitään varsinaisia ryysyläisiä, jotenkin ei vaan tunnu siltä. Mutta istuisinko minä maassa tällaisessa paikassa? Valtava määrä kaikenlaista ötökkää, minkälaisia niitä voikaan olla täällä päiväntasaajalla. Mutta monta noita tässä kohtaa istuu, kuka tietää ovatko ryysyläisiä vai eivät. Mutta joillakin vain näkyisi tässä valaistuksessa olevan melko valkoinen t-paita, mutta todennäköisesti se on kuitenkin hyvin kulunut.
Kyllä, tuota en huomannut. Yhden puun alla istuu - oikeastaan aika lähellä porttia - apina, niin pieni, ettei sitä heti huomaa. Nyt on aika suunnata kaupunkiin. Nyt kun tulen tieto toiseen suuntaan näin kojuilla matalan aidan päällä kiipeilemässä pari lapsukaista. Ihmisiä ilmestyy näkyviin kaikkialla, mitä tarkemmin vain ymmärtää katsoa. Tuossa moottoripyöräilijöitä. On laitettava suurempi vaihde.
Tie jota kuljen pois kansallispuiston portilta on Flamingo road. Tuossa oikealla puolella äärettömiin ulottuvalta näyttävä hökkelikylä. Kaikki aaltopeltivajat saman kokoisia. Mutta tästä en pääse enää eteenpäin. On pudotettava itsensä kaupunkiin, mieluiten johonkin keskikaupungille.
Country Headquarters, toisella puolella Techno mobile ja Chemist. Taas olen jonkin suuripinta-alaisen riteysalueen keskellä, kuin pienehkön jalkapallokentän, eikä täällä liikenne näytä yhtään enempää järjestelmälliseltä. Täällä mennään sinne, minne halutaan mennä. Katson suoraan maahan ja näen siinä mainoksen, firman mainoksen, joka ehkä on ottanut tämän 360-kuvan. "We shoot Everything for Every one!" Ja Flamengon kuva ja filmirulla. Kiitos kuvasta.
Mutta tosiaan nyt ymmärrän, ettei tämä olekaan muu kuin yksittäinen kuva. En pääse etenemään risteäville teille. Heitän itseni uudestaan johonkin.
Menen paikkaan nimeltä Free Hold. Tässä tie on märkä ja lätäkköinen, vaikka sateesta ei ole tietoa. Ei asfalttia. Ympärillä joitakin matalia kerrostaloja. Sitten lakkaavat nämäkin ja joudun jonkinlaisten aitojen maailmaan. Minulle tulee sellainen tunne kuin olisin jossain Viron maaseudulla. Muistan että olen todella joskus ollut ja että yövyin siellä sellaisen vanhemman naisen luona, joka ei ollut juurikaan perillä Bookingin hienouksissa, mutta majoitti minut joka tapauksessa ja oli kuuma kesäpäivä ja olin yksin matkalla Valkassa, pienessä Viron ja Latvian rajakaupungissa. Mutta tämä ei ole siellä, täällä en ole oikeasti koskaan käynyt, tämä missä olen tällä hetkellä.
Ei, tämä ei ole Viro. Täällä näen palmuja ja sen sellaisia. Mutta pienemmät korret ja ruohikot ovat saman näköisiä kuin missä tahansa, jopa Suomessa, kesäisin. Free Hold, todellakin mitähän se tarkoittaa? Nyt kun tulen tähän, ymmärrän, miksi tämä ei voisi olla Venäjällä, missä olen viettänyt niin paljon aikaani. Mikä näitä maita erottaa jos näin katsoo, joka paikassa maa ja taivas samassa järjestyksessä.
Heitin itseäni reilusti eteenpäin. Tahdon nähdä kaupungin, mutta tämä on kuin vaimoni lapsuuden kylämaisema. On päästävä eteenpäin, jonnekin täältä, kauas pois. Nyt aurinko paistaa täydeltä terältä. En edelleenkään nää kerrostaloja, mutta nyt näen bensa-aseman. Delta on sen nimi. Joka paikassa tuollaisia pieniä suorajousisia moottoripyöriä. Tarkoitan, että niissä takajousitus on suora ja pyörät vaikuttavat vanhoilta, silti kaikki ihan samanlaisia. Nuori mies kantaa jotakin palasta, kuin sellofaania, mutta en saa selvää, mikä se mahtaa olla. Nyt näen, että olen taas Flamengo Roadilla, onko tämä se sama tie, lopulta vaiko vain saman niminen? Täällä on sekaisin hökkeleitä ja matalia kerrostaloja ja ihmispaljous lainehtelee kuuman näköisessä auringossa. Tässä äkkiä molemmilla puolilla tietä, osittain katosten alla on ihan hyvä näköisiä sohvia ja nokatuoleja myytävänä.
Mitä näistä ihmisistä sanoisi, eivät he mitään ryysyläisiä ole vaikka istuvat saman mopon päällä, useat. Nyt huomaan että etenen liikennettä takaperin ja näen kokoajan edessäni takaperin kulkevan punaisen mopon, jolla juuri istuu kaksi ihmistä, etummaisella räikeän keltaisenvärinen, mutta haalistunut pusakka. Joku työntää kärryssä puutavaraa tietä pitkin. Tuossa on isohko rakennus: Royal Spring Hotel. Nyt ymmärrän, että kun pääsen pois Keniasta ja sen jälkeen Floridasta ja USA:sta ja joudun paikkaan, jossa ei ole mitään omalla kielelläni, ehkä ei omilla kirjaimillani, pärjäänkö enää, riittääkö osaamiseni kirjoittaa niistä paikoista mitään?
Onpa tummansininen seinä ja minua ihmetyttää, kuinka kauan täältä näkee. Horisontissa on kuin siellä maa itsessään nousisi pystyyn, nousee tasainen laakea maa, näkyy korkeana, kuin valtava harju. Amazon Timber Yard. Mutta hetkinen, olen jo päättänyt lähteä Floridaan. Siksi Joka tapauksessa on mentävä tämän päivityksen jälkeen Floridaan, tai kuka minua voisi tästä estää? Tuossa näen taas paljon näitä pyöriä. Ehkä tässä niitä myydään, sillä tuossa lukee Motorbike service. Mielenkiintoista, että kaikki ovat niin saman mallisia. Tuossa näen ensimmäisen kulkukoiran.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2020
Ensimmäinen matkapäivä. Nairobi, Kenia.
Oikeastaan aloitan tämän matkan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Mutta joka tapauksessa ei ole helppoa aloittaa tätä, ei ole helppoa
keskittyä, ei lopultakaan. Nyt vuorokausi vaihtui jo.
Nairobissa asuu yli kolme miljoonaa ihmistä. Se on Kenian pääkaupunki. Miksi valitsin tämän ensimmäiseksi kaupungiksi? Miksi keskittymiseni herpaantuu jatkuvasti kun olen internetissä? Nämä molemmat ovat hyviä kysymyksiä.
Nairobi on korkealla, 1660 kilometriä merenpinnan yläpuolella. Ilmasto on siis viileämpi kuin muuten tuolla alueella. Tämä kuulostaa hyvältä. Nyt kun katson, niin lämpötila on siellä +17, mutta nyt onkin yö, eikä siellä kello ole kuin yhden tunnin edellä Suomen aikaa.
Mutta päivän ylin pitäisi olla 26. Kylmin kuukausi elokuu, nyt maaliskuu, joka on siellä lämpimin. Tätä en osannut odottaa. Nairobihan on juuri päiväntasaajan alapuolella. Mutta nyt kävelylle.
Heitin itseni kartalle täysin satunnaisesti. Osuin keskelle vilkasta risteystä. Tällä ihmiset ja autot menevät yhdessä sekamelskassa. Ihmisten kasvot ovat toki sumennetut, joten en näe heidän ilmeitään. Näen paljon pakettiautojen tapaisia, varmaankin siis minibusseja, joissa lukee Nakuru Direct. Nakuru Direct? Kirjoitin hakusanaksi Nakuru. Nyt saan selville, että kyseessä lienee Nakurun piirikunnan pääkaupunki, Keniassa sekin. Olisiko tämä seuraava matkakohde?
Takaisin risteykseen. Näen äidin pienen, mutta hyvin kävelevältä näyttävän lapsen kanssa. Äidillä värikäs afrikkalaismekko ja joko erikoinen päähine tai tukkalaite. Yhdellä risteyksen reunan rakennuksessa on seuraavanlaisia kauppoja: Jays Wines. Eikö tuossa pitäisi olla heittomerkki, toisaalta tämä ei ole minun kieleni. On niin hyvä olla Keniassa, ymmärrän kieltä, ainakin luulen ymmärtäväni. Kaikki kyltit ja kauppojen nimet ja muut ovat englanniksi. Miksi ei täällä siis pärjäisi?
Booking office, mitähän siellä voi varata? Cafe Kristina, hyvin kulunut merkki. Olisiko se ollut joskus jonkun suuri unelma? Nyt näyttää aika valjulta, nimi melkein kulunut pois, olisin yllättynyt jos tuo on vielä toiminnassa. Oikeastaan olen aika lailla varma, ettei ole päätellen siitä, että sillä kohdalla on vedetty alas tuollainen metallinen päällys, josta en tiedä, miten tuollaista nimitetään, joka vedetään ylhäältä alas varmasti varkaita silmällä pitäen. Ilmiselvästi kuvan ottamisen aikaan on ollut vilkas päivä, ei ole mitään syytä, miksi kahvila olisi kiinni.
Nyt huomaan, että tuossa Jays Wines -mainoksessa on kuvattuna jotakin enemmän liköörin kaltaista kuin viiniä. En voi olla tästä varma. On joka tapauksessa liikuttava. Tuntuu kuin ihmiset katselisivat minua, ehkä he todella ovat katsoneet autoa, jolla tämä on kuvattu, niin varmasti. Imani Luxury Shuttle? Nyt näen kellon. Varttia vailla 12. Jotenkin huono asento minulla, painelen vääriä nappuloita. DTM-pankki, eli Diamond Trust Bank. Törmään heti matkustusmetodini rajoitukseen: Juuri tuolle tielle en pääse, vaikka se näyttää houkuttelevalta. River Road ja Accra Road. En tiedä, mitä tarkoittaa Accra. River tarkoittaa jokea, joten päätän nyt valita sen. Voisiko se johtaa joelle?
Heti kun olen lähtenyt etenemään River Roadia pitkin, törmään johonkin aika merkilliseen, josta on otettava selvää. "Kenya Women Microfinance bank", "KWFT - Banking on woman." Mitä tuo tarkoittaa, onko se siis naispankki?
Täytyy käydä katsomassa. Ei kyllä tuo näyttää olevan jotakin sellaista, kuin "only Woman's Bank in Africa" mitä se sitten tarkoittaa? Ovatko muut pankit sitten vain miesten, mutta mistä tuosta tietää on kai hyvä olla pankki naisillekin - siinä tapauksessa. Pahasti vaan näyttää, että johto on kutakuinkin miespuolista, mutta mistä minä tiedän, olen tässä täysin vajavaisin tiedoin. Heidän sivuillaan on listattu myös "Our Core Values": "Upholding the dignity of women", "team work", "Professionalism" jne. He siis pitävät yllä naisten arvokkuutta. Miksipä ei. Sitten siellä on listattu kyllä ihan sellaistakin tehtävää kuin "Agricultural Financing". Yhtenä pankin osakkaista mainitaan myös "Norwegian Microfinance Initiative Frontier Fund". Alkaisikohan riittää jo tästä?
Nyt laitoin tuon sivun pois. Olen taas Street Viewissä. Heti näen huomioliivisen, keltakypäräisen työmiehen jonkinlaisen pienen moottoripyörän tai mopon selässä. Booking office, taas. Nyt jatkan eteenpäin, vihdoin. Joku mies istuu kadulla, joku työntää nokkakärryissä valkoista säkkiä. Otan taas yhden kaupan nimen, vaikka nyt alkaa tulla jo pelkkää englantia koko jutusta: "Weaver Bird Garment: School uniforms & other uniforms". Täällä siis käytetään kouluissa koulupukuja. Tästä voin päätellä, että niitä myyviä kauppoja on oltava suhteellisen taajaan. Lapset jos ketkä tarvitsevat jatkuvasti uusia vaatteita ihan sen takia, että he kasvavat ja koulussa he käyvät päivittäin ja jotakin voi repeytyä, siis toivottavasti käyvät.
Tämä River Road ei ole mikään pahan näköinen katu. Näen urheilukaupan, näen istutettuja vehreitä puita. Tuossa on jotakin sellaista, minkä tulkitsen ravintolaksi. Harmi, ettei sinne ole minulla pääsyä, kuten ei mihinkään muuhunkaan ravintolaan tai sisätiloihin, ei tietääkseni. Ahaa, taas uniformukauppa ja "Family bank". Olisikohan niin, että pankkitoimintaa on suunnattu paljonkin naisille? Mikähän tässä on?
Hei: Bed and Breakfast. Kuinka mukavaa. Mutta minä en nyt tarvitse tuota. Menisin nyt nukkumaan jos malttaisin. Tänä yönä täällä Tampereella siirretään kelloja eteenpäin kesäaikaan. Mutta Nairobissa on nyt kuumimmillaan, kuitenkin mukavan viileää, "Viileät vedet" kuten Nairobi- sana suomentuu. Se on Masai-heimon kielestä ja nyt eksyinkin lukemaan Masai-heimosta, tai avasin vain Wikipedia-sivun.
Takaisin Nairobiin ja osoitteeseen 55 River Road. Monet ihmiset liikkuvat täällä kävellen. Nyt joudun myöntämään, etten pääse tässä pidemmälle River Roadia, koska sinne ei ole nuolta. Joudun kääntymään jonnekin, sitten hyppään jonnekin muualle. Mahdotonta pitää hallussa tätä navigointia.
Nyt jouduin tielle nimeltä Ndumberi Road. Tämä on vain lyhyt tienpätkä. Onkohan kello edelleen puolen päivän paikkeilla? Tätä on mahdotonta tietää. Katson nyt ikkunasta kohtaa, jossa melkein näen sisälle käytävään, tai oikeastaan näenkin pätkän sisätilaa. Näen huivipäisen naisen, valkoinen huivi, puna-vaalearaitainen neule, sinine hame. Hän pitää niinkuin kasvojensa edessä muovipussia. Onkohan hänen kätensä vain sattumalta eksynyt näin, vain yrittääkö hän suojata kasvojaan? Kaksikin sisäkäytävää näen, niistä pääsee siis sisään rappuun. Rapussa näyttää pimeältä. Näen tekstin: Healing Revival Center ja World--ily church". Tuossa on epäselvä kohta. Sitten lukee "4th floor" ja "It's time fo your". Lähden eteenpäin.
Nyt tulin taas erittäin vilkkaaseen risteykseen. Punainen, erittäin pölyinen bussi, jossa lukee Dream. Kirkas auringonvalo tulee kulman takaa oikealta. Pöly ihmisten jaloissa, melkein haistan sen leijailevan ympäriinsä ja tunnen täälläkin ihoni muuttuvan siitä tahmeaksi. Tiellä ei ole asfalttia, vain hienoa hiekkaa, mutta erittäin tasaiseksi tallottua.
Nyt käännyin tai jouduin kääntymään kadulle Cross Ln. Näin edessäni äidin, joka kantaa selässään lasta ja heidän takanaan tulee toinen lapsi, tyttö jolla on selässään reppu, älyttömän iso ja täyteen pakattu, näyttää melkein yhtä isolta kuin tyttö itse.
Nyt menetin paikan. Jostain syystä google heitti minut takaisin siihen kohtaan, josta lähdin. Nyt etenenkin River Roadia toiseen suuntaan. Olen tullut Sagret Hotelin luo. Se näyttää suurelta ja onkin, mutta kattojen puurakennelmien perusteella korjauksessa, ainakin tuo katto. Genesis Shuttle Mombasa Direct. Genesis Shuttle?
En pistäisi pahakseni pistäytyä Good Hope Restaurant -nimisessä paikassa, varsinkin kun tuossa näen nimen yhteydessä Guinnes-logon. Bookshop, tämä on jo toinen, jonka näen. Nyt kun etenin katua (edelleen River Road, nyt numero 63) kadun oikealla puolella näen suuren väentungoksen. "East African Studio" tuossa lukee. Taas joku ihminen massiivisen nokkakärryn ja siihen asetetun säkin kanssa. Mistä tämä ihmispaljous. Olisiko se joku elektroniikkakauppa, jossa oltaisiin aloittamassa jotakin tarjouskampanjaa? Mitenkään en voi tätä tietää.
En näe tässä kohta mitään korkeita taloja, vain parikerroksisia ja nyt tuo yksi näyttää todella korkealta, vaikka ei sekään olen kuin joku 8 kerroksinen. Mutta ihmisiä joka paikassa pilvin pimein. Taas näen pikkubussin, jossa teksti: Nakuru Direct. Joissakin on myös muita nimiä. Mutta otan tämän kuitenkin merkkinä ja päätän jatkaa huomenna Nakurussa.
Nairobissa asuu yli kolme miljoonaa ihmistä. Se on Kenian pääkaupunki. Miksi valitsin tämän ensimmäiseksi kaupungiksi? Miksi keskittymiseni herpaantuu jatkuvasti kun olen internetissä? Nämä molemmat ovat hyviä kysymyksiä.
Nairobi on korkealla, 1660 kilometriä merenpinnan yläpuolella. Ilmasto on siis viileämpi kuin muuten tuolla alueella. Tämä kuulostaa hyvältä. Nyt kun katson, niin lämpötila on siellä +17, mutta nyt onkin yö, eikä siellä kello ole kuin yhden tunnin edellä Suomen aikaa.
Mutta päivän ylin pitäisi olla 26. Kylmin kuukausi elokuu, nyt maaliskuu, joka on siellä lämpimin. Tätä en osannut odottaa. Nairobihan on juuri päiväntasaajan alapuolella. Mutta nyt kävelylle.
Heitin itseni kartalle täysin satunnaisesti. Osuin keskelle vilkasta risteystä. Tällä ihmiset ja autot menevät yhdessä sekamelskassa. Ihmisten kasvot ovat toki sumennetut, joten en näe heidän ilmeitään. Näen paljon pakettiautojen tapaisia, varmaankin siis minibusseja, joissa lukee Nakuru Direct. Nakuru Direct? Kirjoitin hakusanaksi Nakuru. Nyt saan selville, että kyseessä lienee Nakurun piirikunnan pääkaupunki, Keniassa sekin. Olisiko tämä seuraava matkakohde?
Takaisin risteykseen. Näen äidin pienen, mutta hyvin kävelevältä näyttävän lapsen kanssa. Äidillä värikäs afrikkalaismekko ja joko erikoinen päähine tai tukkalaite. Yhdellä risteyksen reunan rakennuksessa on seuraavanlaisia kauppoja: Jays Wines. Eikö tuossa pitäisi olla heittomerkki, toisaalta tämä ei ole minun kieleni. On niin hyvä olla Keniassa, ymmärrän kieltä, ainakin luulen ymmärtäväni. Kaikki kyltit ja kauppojen nimet ja muut ovat englanniksi. Miksi ei täällä siis pärjäisi?
Booking office, mitähän siellä voi varata? Cafe Kristina, hyvin kulunut merkki. Olisiko se ollut joskus jonkun suuri unelma? Nyt näyttää aika valjulta, nimi melkein kulunut pois, olisin yllättynyt jos tuo on vielä toiminnassa. Oikeastaan olen aika lailla varma, ettei ole päätellen siitä, että sillä kohdalla on vedetty alas tuollainen metallinen päällys, josta en tiedä, miten tuollaista nimitetään, joka vedetään ylhäältä alas varmasti varkaita silmällä pitäen. Ilmiselvästi kuvan ottamisen aikaan on ollut vilkas päivä, ei ole mitään syytä, miksi kahvila olisi kiinni.
Nyt huomaan, että tuossa Jays Wines -mainoksessa on kuvattuna jotakin enemmän liköörin kaltaista kuin viiniä. En voi olla tästä varma. On joka tapauksessa liikuttava. Tuntuu kuin ihmiset katselisivat minua, ehkä he todella ovat katsoneet autoa, jolla tämä on kuvattu, niin varmasti. Imani Luxury Shuttle? Nyt näen kellon. Varttia vailla 12. Jotenkin huono asento minulla, painelen vääriä nappuloita. DTM-pankki, eli Diamond Trust Bank. Törmään heti matkustusmetodini rajoitukseen: Juuri tuolle tielle en pääse, vaikka se näyttää houkuttelevalta. River Road ja Accra Road. En tiedä, mitä tarkoittaa Accra. River tarkoittaa jokea, joten päätän nyt valita sen. Voisiko se johtaa joelle?
Heti kun olen lähtenyt etenemään River Roadia pitkin, törmään johonkin aika merkilliseen, josta on otettava selvää. "Kenya Women Microfinance bank", "KWFT - Banking on woman." Mitä tuo tarkoittaa, onko se siis naispankki?
Täytyy käydä katsomassa. Ei kyllä tuo näyttää olevan jotakin sellaista, kuin "only Woman's Bank in Africa" mitä se sitten tarkoittaa? Ovatko muut pankit sitten vain miesten, mutta mistä tuosta tietää on kai hyvä olla pankki naisillekin - siinä tapauksessa. Pahasti vaan näyttää, että johto on kutakuinkin miespuolista, mutta mistä minä tiedän, olen tässä täysin vajavaisin tiedoin. Heidän sivuillaan on listattu myös "Our Core Values": "Upholding the dignity of women", "team work", "Professionalism" jne. He siis pitävät yllä naisten arvokkuutta. Miksipä ei. Sitten siellä on listattu kyllä ihan sellaistakin tehtävää kuin "Agricultural Financing". Yhtenä pankin osakkaista mainitaan myös "Norwegian Microfinance Initiative Frontier Fund". Alkaisikohan riittää jo tästä?
Nyt laitoin tuon sivun pois. Olen taas Street Viewissä. Heti näen huomioliivisen, keltakypäräisen työmiehen jonkinlaisen pienen moottoripyörän tai mopon selässä. Booking office, taas. Nyt jatkan eteenpäin, vihdoin. Joku mies istuu kadulla, joku työntää nokkakärryissä valkoista säkkiä. Otan taas yhden kaupan nimen, vaikka nyt alkaa tulla jo pelkkää englantia koko jutusta: "Weaver Bird Garment: School uniforms & other uniforms". Täällä siis käytetään kouluissa koulupukuja. Tästä voin päätellä, että niitä myyviä kauppoja on oltava suhteellisen taajaan. Lapset jos ketkä tarvitsevat jatkuvasti uusia vaatteita ihan sen takia, että he kasvavat ja koulussa he käyvät päivittäin ja jotakin voi repeytyä, siis toivottavasti käyvät.
Tämä River Road ei ole mikään pahan näköinen katu. Näen urheilukaupan, näen istutettuja vehreitä puita. Tuossa on jotakin sellaista, minkä tulkitsen ravintolaksi. Harmi, ettei sinne ole minulla pääsyä, kuten ei mihinkään muuhunkaan ravintolaan tai sisätiloihin, ei tietääkseni. Ahaa, taas uniformukauppa ja "Family bank". Olisikohan niin, että pankkitoimintaa on suunnattu paljonkin naisille? Mikähän tässä on?
Hei: Bed and Breakfast. Kuinka mukavaa. Mutta minä en nyt tarvitse tuota. Menisin nyt nukkumaan jos malttaisin. Tänä yönä täällä Tampereella siirretään kelloja eteenpäin kesäaikaan. Mutta Nairobissa on nyt kuumimmillaan, kuitenkin mukavan viileää, "Viileät vedet" kuten Nairobi- sana suomentuu. Se on Masai-heimon kielestä ja nyt eksyinkin lukemaan Masai-heimosta, tai avasin vain Wikipedia-sivun.
Takaisin Nairobiin ja osoitteeseen 55 River Road. Monet ihmiset liikkuvat täällä kävellen. Nyt joudun myöntämään, etten pääse tässä pidemmälle River Roadia, koska sinne ei ole nuolta. Joudun kääntymään jonnekin, sitten hyppään jonnekin muualle. Mahdotonta pitää hallussa tätä navigointia.
Nyt jouduin tielle nimeltä Ndumberi Road. Tämä on vain lyhyt tienpätkä. Onkohan kello edelleen puolen päivän paikkeilla? Tätä on mahdotonta tietää. Katson nyt ikkunasta kohtaa, jossa melkein näen sisälle käytävään, tai oikeastaan näenkin pätkän sisätilaa. Näen huivipäisen naisen, valkoinen huivi, puna-vaalearaitainen neule, sinine hame. Hän pitää niinkuin kasvojensa edessä muovipussia. Onkohan hänen kätensä vain sattumalta eksynyt näin, vain yrittääkö hän suojata kasvojaan? Kaksikin sisäkäytävää näen, niistä pääsee siis sisään rappuun. Rapussa näyttää pimeältä. Näen tekstin: Healing Revival Center ja World--ily church". Tuossa on epäselvä kohta. Sitten lukee "4th floor" ja "It's time fo your". Lähden eteenpäin.
Nyt tulin taas erittäin vilkkaaseen risteykseen. Punainen, erittäin pölyinen bussi, jossa lukee Dream. Kirkas auringonvalo tulee kulman takaa oikealta. Pöly ihmisten jaloissa, melkein haistan sen leijailevan ympäriinsä ja tunnen täälläkin ihoni muuttuvan siitä tahmeaksi. Tiellä ei ole asfalttia, vain hienoa hiekkaa, mutta erittäin tasaiseksi tallottua.
Nyt käännyin tai jouduin kääntymään kadulle Cross Ln. Näin edessäni äidin, joka kantaa selässään lasta ja heidän takanaan tulee toinen lapsi, tyttö jolla on selässään reppu, älyttömän iso ja täyteen pakattu, näyttää melkein yhtä isolta kuin tyttö itse.
Nyt menetin paikan. Jostain syystä google heitti minut takaisin siihen kohtaan, josta lähdin. Nyt etenenkin River Roadia toiseen suuntaan. Olen tullut Sagret Hotelin luo. Se näyttää suurelta ja onkin, mutta kattojen puurakennelmien perusteella korjauksessa, ainakin tuo katto. Genesis Shuttle Mombasa Direct. Genesis Shuttle?
En pistäisi pahakseni pistäytyä Good Hope Restaurant -nimisessä paikassa, varsinkin kun tuossa näen nimen yhteydessä Guinnes-logon. Bookshop, tämä on jo toinen, jonka näen. Nyt kun etenin katua (edelleen River Road, nyt numero 63) kadun oikealla puolella näen suuren väentungoksen. "East African Studio" tuossa lukee. Taas joku ihminen massiivisen nokkakärryn ja siihen asetetun säkin kanssa. Mistä tämä ihmispaljous. Olisiko se joku elektroniikkakauppa, jossa oltaisiin aloittamassa jotakin tarjouskampanjaa? Mitenkään en voi tätä tietää.
En näe tässä kohta mitään korkeita taloja, vain parikerroksisia ja nyt tuo yksi näyttää todella korkealta, vaikka ei sekään olen kuin joku 8 kerroksinen. Mutta ihmisiä joka paikassa pilvin pimein. Taas näen pikkubussin, jossa teksti: Nakuru Direct. Joissakin on myös muita nimiä. Mutta otan tämän kuitenkin merkkinä ja päätän jatkaa huomenna Nakurussa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)