Nakuruun päädyin, sillä näin Nairobissa paljon minibusseja, joissa luki
"Nakuru direct". Siksi arvelin tämän olevan näille
ihmisille merkityksellinen paikka. Nakuru on Kenian kolmanneksi
suurin kaupunkialue Nairobin ja Mombasan jälkeen. Olisi siis ollut
loogista mennä Nairobin jälkeen Mombasaan. Mutta jostain syystä
minulla on aavistus, etten koskaan päädy Mombasaan. Olen
nyt nimittäin päättänyt säännöstä: menen sellaiseen paikkaan,
jonka nimen näen ensimmäisenä kadulla jossakin kyltissä,
mainoksessa, missä vain, tai yrityksen nimessä.
Katselen alapuolellani tätä kaupunkia ja ymmärrän, että kyseessä ei
todellakaan ole mikään kyläpahanen. Katuverkosto on tiivistä
hämähäkinseittiä, tuhansia ja tuhansia katuja, mutta melkein
yhtä isona kuin kaupunki, siihen työntyy järvi Lake Nakuru.
Mutta nyt kun pudotin itseni satunnaisesti jonnekin, jota luulin kaupungin
laitamaksi, päädyin jonkun luonnonpuistoalueen portille, maantien
varteen, jossa kyllä täälläkin näen ympärilläni paljon
ihmisiä. Nyt tiedä, että tämä on Nakurujärven kansallispuiston
portti. Näen kyltin: "Summit entertainment resort", sen
alapuolella kuluneilla kirjaimilla "Excellent Accomodation".
Tuolla näen savannin ja tuossa apinan. Onko se todella apina,
hiekkatiellä, joka kulkee tämän tien rinnalla? On se. Sillä on
häntä tyvestä koholla ja taustalla mummo istuu pienen rakennuksen
edustalla, jossa lukee Toss Photo Studio. Ja siinä sen jo näen,
niin tietysti. Toisen rakennuksen banderollissa: Florida Reloaded.
Tästä en enää pääse eteenpäin, siellä on savannia ja luonnonpuisto.
Aivan ennen porttia selin savannille haaveellisesti istuu mies kojun
takana. Kojussa kansainväliset punavalkoiset värit. Kyllä, tuossa
on punainen suuri päivänvarjo, tai miksi tuollasta sanotaan, kojun
varjo, mutta siinä ei lue Coca-Cola. Mutta muissa kalusteissa kyllä,
pöydässä, tuoleissa laatikossa ja korissa, jonka päällä
laatikko keikkuu, ilmeisesti pakastinarkku. Mutta myynnissä hänellä
näyttää olevan muutakin kuin Colaa, nimittäin monia erilaisia
limonadeja, patukoita, kaikenvärisiä patukoita. Nyt vasta näen,
että on siellä toinenkin ihminen kuin savannille katsova. Tulla
toisella vaan on punainen paita päällä ja hän on punaisen varjon
alla.
Säästä: pilvistä, hieman pahaenteisen tummaa. Päätän kuitenkin vilkaista
portin toiselle puolelle. Zoomaan kylttiin: "Feeding of baboons
is prohibited you can be prosecuted !!" Alla huomautetaan, että
olet puistossa omalla vastuullasi. Minulla ei ole mitään vastuuta
mistään. Tuossa valkoinen pakettiauto, jossa vanteet yllättävän
kiiltävät.
Miten pitkälle jatkaisin? Minun oli tarkoitus nähdä kaupunki. Nyt näen
tämän safaritien varressa maassa nurmella istumassa ihmisiä. He
istuvat puiden alla, jotkut jopa makailevat kauempana. Minulle tulee
mieleen, ettei nämä voi olla mitään varsinaisia ryysyläisiä,
jotenkin ei vaan tunnu siltä. Mutta istuisinko minä maassa
tällaisessa paikassa? Valtava määrä kaikenlaista ötökkää, minkälaisia niitä voikaan olla täällä päiväntasaajalla. Mutta
monta noita tässä kohtaa istuu, kuka tietää ovatko ryysyläisiä
vai eivät. Mutta joillakin vain näkyisi tässä valaistuksessa
olevan melko valkoinen t-paita, mutta todennäköisesti se on
kuitenkin hyvin kulunut.
Kyllä, tuota en huomannut. Yhden puun alla istuu - oikeastaan aika lähellä
porttia - apina, niin pieni, ettei sitä heti huomaa. Nyt on aika
suunnata kaupunkiin. Nyt kun tulen tieto toiseen suuntaan näin
kojuilla matalan aidan päällä kiipeilemässä pari lapsukaista.
Ihmisiä ilmestyy näkyviin kaikkialla, mitä tarkemmin vain ymmärtää
katsoa. Tuossa moottoripyöräilijöitä. On laitettava suurempi
vaihde.
Tie jota kuljen pois kansallispuiston portilta on Flamingo road. Tuossa
oikealla puolella äärettömiin ulottuvalta näyttävä hökkelikylä.
Kaikki aaltopeltivajat saman kokoisia. Mutta tästä en pääse enää
eteenpäin. On pudotettava itsensä kaupunkiin, mieluiten johonkin
keskikaupungille.
Country Headquarters, toisella puolella Techno mobile ja Chemist. Taas olen
jonkin suuripinta-alaisen riteysalueen keskellä, kuin pienehkön
jalkapallokentän, eikä täällä liikenne näytä yhtään enempää
järjestelmälliseltä. Täällä mennään sinne, minne halutaan
mennä. Katson suoraan maahan ja näen siinä mainoksen, firman
mainoksen, joka ehkä on ottanut tämän 360-kuvan. "We shoot
Everything for Every one!" Ja Flamengon kuva ja filmirulla.
Kiitos kuvasta.
Mutta tosiaan nyt ymmärrän, ettei tämä olekaan muu kuin yksittäinen
kuva. En pääse etenemään risteäville teille. Heitän itseni
uudestaan johonkin.
Menen paikkaan nimeltä Free Hold. Tässä tie on märkä ja lätäkköinen,
vaikka sateesta ei ole tietoa. Ei asfalttia. Ympärillä joitakin
matalia kerrostaloja. Sitten lakkaavat nämäkin ja joudun
jonkinlaisten aitojen maailmaan. Minulle tulee sellainen tunne kuin
olisin jossain Viron maaseudulla. Muistan että olen todella joskus
ollut ja että yövyin siellä sellaisen vanhemman naisen luona, joka
ei ollut juurikaan perillä Bookingin hienouksissa, mutta majoitti
minut joka tapauksessa ja oli kuuma kesäpäivä ja olin yksin
matkalla Valkassa, pienessä Viron ja Latvian rajakaupungissa. Mutta
tämä ei ole siellä, täällä en ole oikeasti koskaan käynyt,
tämä missä olen tällä hetkellä.
Ei, tämä ei ole Viro. Täällä näen palmuja ja sen sellaisia. Mutta
pienemmät korret ja ruohikot ovat saman näköisiä kuin missä
tahansa, jopa Suomessa, kesäisin. Free Hold, todellakin mitähän se
tarkoittaa? Nyt kun tulen tähän, ymmärrän, miksi tämä ei
voisi olla Venäjällä, missä olen viettänyt niin paljon aikaani.
Mikä näitä maita erottaa jos näin katsoo, joka paikassa maa ja
taivas samassa järjestyksessä.
Heitin itseäni reilusti eteenpäin. Tahdon nähdä kaupungin, mutta tämä
on kuin vaimoni lapsuuden kylämaisema. On päästävä eteenpäin,
jonnekin täältä, kauas pois. Nyt aurinko paistaa täydeltä
terältä. En edelleenkään nää kerrostaloja, mutta nyt näen
bensa-aseman. Delta on sen nimi. Joka paikassa tuollaisia pieniä
suorajousisia moottoripyöriä. Tarkoitan, että niissä takajousitus
on suora ja pyörät vaikuttavat vanhoilta, silti kaikki ihan
samanlaisia. Nuori mies kantaa jotakin palasta, kuin sellofaania, mutta en saa selvää, mikä
se mahtaa olla. Nyt näen, että olen taas Flamengo Roadilla, onko tämä
se sama tie, lopulta vaiko vain saman niminen? Täällä on sekaisin
hökkeleitä ja matalia kerrostaloja ja ihmispaljous lainehtelee
kuuman näköisessä auringossa. Tässä äkkiä molemmilla puolilla
tietä, osittain katosten alla on ihan hyvä näköisiä sohvia ja
nokatuoleja myytävänä.
Mitä näistä ihmisistä sanoisi, eivät he mitään ryysyläisiä ole
vaikka istuvat saman mopon päällä, useat. Nyt huomaan että etenen
liikennettä takaperin ja näen kokoajan edessäni takaperin kulkevan
punaisen mopon, jolla juuri istuu kaksi ihmistä, etummaisella
räikeän keltaisenvärinen, mutta haalistunut pusakka. Joku työntää
kärryssä puutavaraa tietä pitkin. Tuossa on isohko rakennus: Royal
Spring Hotel. Nyt ymmärrän, että kun pääsen pois Keniasta ja sen
jälkeen Floridasta ja USA:sta ja joudun paikkaan, jossa ei ole
mitään omalla kielelläni, ehkä ei omilla kirjaimillani, pärjäänkö
enää, riittääkö osaamiseni kirjoittaa niistä paikoista mitään?
Onpa tummansininen seinä ja minua ihmetyttää, kuinka kauan täältä
näkee. Horisontissa on kuin siellä maa itsessään nousisi pystyyn,
nousee tasainen laakea maa, näkyy korkeana, kuin valtava harju.
Amazon Timber Yard. Mutta hetkinen, olen jo päättänyt lähteä
Floridaan. Siksi Joka tapauksessa on mentävä tämän päivityksen
jälkeen Floridaan, tai kuka minua voisi tästä estää? Tuossa näen
taas paljon näitä pyöriä. Ehkä tässä niitä myydään, sillä
tuossa lukee Motorbike service. Mielenkiintoista, että kaikki ovat
niin saman mallisia. Tuossa näen ensimmäisen kulkukoiran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti